Vapaaehtoinen Suojeluskuntajärjestö vakinaistettiin asetuksella elokuussa 1918 ja lailla vuonna 1927. Järjestö kuului osana valtakunnan puolustusvoimiin ja sen tehtävänä oli hallituksen ohjeiden mukaan edistää kansan puolustuskuntoisuutta sekä puolustaa isänmaata ja laillista yhteiskuntajärjestystä.

Suojeluskuntain päällikkö oli samalla tavoin tasavallan presidentin alainen kuin sotaväen päällikkö. Vakinaisen väen upseereita oli suojeluskuntain yliesikunnassa, piiriesikunnissa ja aluepäällikköinä. Paikallisten suojeluskuntien paikallispäälliköt olivat pientä palkkiota saavia reserviupseereita tai aliupseereita. Osana puolustusvoimia Suojeluskuntajärjestön asema oli erittäin tärkeä liikekannallepanon toimeenpano-organisaationa.

Suojeluskuntien koulutustoiminta oli hyvin laajamittaista. Se käsitti monipuolista sotilaskoulutusta. Erityisesti ampuma- ja johtajakoulutuksen merkitys oli hyvin suuri. Suojeluskunnat järjestivät myös jopa pataljoonatason taisteluharjoituksia sekä kesäleirejä. Suomen urheiluelämässä suojeluskunnilla oli merkittävä osuus.

Suojeluskuntajärjestö oli maassamme poikkeuksellisen suuri ja laajasti vaikuttava järjestö. Siinä oli jo vuonna 1938 yli 111 000 varsinaista jäsentä, minkä lisäksi toimintaan osallistui 30 000 sotilaspoikaa. Järjestön monipuolisella toiminnalla oli ratkaisevan tärkeä merkitys maamme valmiuden ja puolustuskyvyn kehittämisen kannalta.

Tarkempaa tietoa Suojeluskuntajärjestöstä tästä linkistä.