Sotien jälkeisinä vuosina myönnettiin puolustusvoimille hyvin niukasti määrärahoja. Rahat oli tarkoitettu pääasiassa vain jokapäiväiseen koulutukseen ja aluksi myös sodan jälkiselvittelyjen vaatimiin toimenpiteisiin. Uutta materiaalia ei hankittu. Sodassa mukana ollut materiaali vanheni nopeasti samanaikaisesti, kun muualla maailmassa aseteknillinen kehitys oli ripeää.

Vuonna 1945 Suomen hallitus asetti puolustusrevisiokomitean, jonka tehtävänä oli laatia suunnitelma puolustuslaitoksen kehittämiseksi. Mietintö valmistui vasta 1949. Tilapäisratkaisuna esimerkiksi varusmiesten palvelusaika oli vuodesta 1947 lähtien 200 päivää. Reserviupseerikursseja ei järjestetty, mistä johtuen monet yhteiskunnan myöhemmät vaikuttajahenkilöt jäivät ilman tätä koulutusta. Komitean ehdotuksen mukaisesti säädettiin vuonna 1950 asevelvollisuuslaki, jossa palvelusajaksi määrättiin 240 tai 330 päivää.

Komitean suositukset vakiinnuttivat osaltaan puolustuslaitoksen asemaa. Jo aikaisemmin tästä oli merkkejä, sillä julkisuudessa esitetyt avoimet hyökkäykset puolustuslaitosta vastaan loppuivat pääosin vuosina 1948-49.   Kuva: Pitkäaikaisella kehitystyöllä Suomen  puolustusvoimista on rakennettu tehokkas turvallisuuspolitiikan väline.