Muisteloita sotatoimialueelta, kesäsota
Sirkka-Liisa Unkila os. Mustonen:
Kesällä 1940 koulu alkoi elokuun alussa. Tuntien loputtua kävimme vielä uimassa Linnunlahdella. Oli lämmintä. Lokakuun alussa aloitin toisen luokan. Vuosi vierähti vanhaan tyyliin ruokatunteineen.
Toivo palasi sotaväestä huhtikuun lopulla ja lähti isän mukaan Lievestuoreelle töihin kesäksi. Karjalan maanviljelysinsinööripiiri oli muuttanut Joensuusta Jyväskylään. Kesäloman alkaessa -41 kesäkuussa läksimme tätilään Leppävirralle. Puolivälissä kesäkuuta alkoi radiosta kuulua hälyttäviä uutisia mahdollisesta sodan vaarasta. Äiti päätti, että meidän pitäisi palata kotiin. Paula jäi tätilään kesäksi ja minä lähdin äidin mukaan. Yhdeksän kilometrin taival rautatielle taittui hevoskyydillä, mutta juna ei enää tullutkaan sinä päivänä, vaikka oli vasta iltapäivä. Niin äidin kanssa vietettiin yö Syrjän pysäkin odotushuoneen kovilla puupenkeillä. Seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan pysäkille pysähtyi pitkä juna, jonka oviaukoista pursui nuoria miehiä. Ystävällisiä he olivat, auttoivat meidät täpötäyteen junaan ja jatkoivat huulenheittoaan. Mobilisaatio oli siis totta. Paria vuorokautta myöhemmin heräsin makuukamarin ikkunan koputukseen. Toivo tuli Keski-Suomesta ilmoittautumaan sotilaspiiriinsä. Myöhemmin sodan aikana totuimme näihin öisiin koputuksiin, sillä junat saapuivat Joensuuhun öisin ja lähtivät jatkamaan matkaa useiden tuntien kuluttua. Äidin ja isän sisarusten pojat lomille mennessään ja niiltä palatessaan kävivät tätiään tervehtimässä. Äiti keitteli heille korviketta keskellä yötä ja kyseli kuulumisia.
Sota alkoi juhannuksen jälkeen ankaralla ilmapommituksella. Kohteena oli joukkojen kokoamispaikka Niinivaaran kaupunginosassa. Talot paloivat korkean vaaran laella, ja lottia ja sotilaita menehtyi. Toivon palvelukseenastumispaperit olivat myöhässä, joten hän toimi Joensuussa sotilaspiirin tehtävissä aina heinäkuun lopulle saakka. Isä oli työssä Keski-Suomessa, Voitto rintamalla ja Paula Leppävirralla. Sodan ensi aikoina vain äiti ja minä asuimme kotona Toivon käydessä silloin tällöin. Ensimmäisen pommituksen jälkeen pihapiiri rauhoittui, kun pelokkaimmat muuttivat läheiseen metsään. Emme enää menneet naapurin sirpalesuojaan, vaan käytimme omaa kellarisyvennystä rakennuksen alla. Pienemmän talon vanha hevosmies Moilanen tuntui pelkäävän kaikkein eniten. Hän voivotteli ja voihki siellä montussa istuessamme. Vaatteet päällä nukuttiin jälleen. Heinäkuun helteillä sentään riisuttiin, mutta kerrankin kävi niin, että hälytyksen tullessa yöllä en herännytkään, vaikka puin vaatteita päälleni ja menin suojaan. Siellä heräsin viluun ja huomasin, että olin pukenut illalla ulkoa tuodusta puhtaasta pyykkikasasta kaikkea muuta kuin omia vaatteita. .
Eräänä kauniina heinäkuun iltapäivänä olin pihamaalla, samoin Koposen Teuvo. Kuulimme pommikoneiden surinaa. Pommikoneita oli suuri laivue. Se tuli lännestä ja näin luulimme, että se oli oma. Ehdin laske siitä muutaman, kun Teuvo, joka oli kiivennyt katolle, huusi kovalla äänellä: Suojautukaa. Ne on ryssiä. Samassa kuulin konekiväärin papatusta ja hetken kuluttua pommien räjähdyksiä. Silloin vasta hälytyssireenit alkoivat ulvoa. Kuulin myöhemmin, että joen rannalla mattopyykillä olleet neljä naista olivat kuolleet.
Linnunlahden uimarannan suurelle hietikolle oli perustettu lentokenttä. Kun sieltä nousivat ilmaan saksalaisten Brewsterit, arvasimme, että pian sireenit ulvoisivat. Brewsterit lensivät viholliskoneita vastaan torjuakseen hyökkäyksen. Kerran kävi niin, että viholliskoneet ehtivät kaupungin päälle. Istuimme kellarikopperossa ja kuulimme kaiken. Ilmataistelu päämme päällä alkoi. Moottorit ulvoivat, konetuliaseet rätisivät. Välistä kuulimme tuulenpuuskan ääntä muistuttavia suhahduksia, kun venäläiskone syöksyi Pyhäselkään. Vihollisen tappiot olivat kolme pommittajaa. Yksi niistä nostettiin Pyhäselän pohjasta vuosi sitten. Toinen lentokenttä, Höytiäisen, oli pommikoneiden tukikohtana. Seurasimme koneiden lähtöä ja paluuta laskien tappioitamme. Milloin jokunen puuttui, milloin koneen toinen moottori ei toiminut. Jännitystä riitti. Pommienkin putoamisen äänistä erotin, milloin putosi lähelle. Ääni oli repaleinen surahdus. Katuun syntyi koko kadun levyinen kuoppa. Ilmatorjuntatykkien lonksutus tuli myös tutuksi. Vuosikymmen myöhemmin ulkoseinää maalatessaan veljeni Toivo löysi pommin sirpaleen muistona naapurin terveisistä. Päivät olivat kauniita poutapäiviä. Erään sellaisen hellepäivän jälkeen illan tyyneydessä levisi kaupunkiin imelä, outo haju. Se oli kalman haju. Sankarivainajia oli tuotu hautausmaalle suuria määriä väliaikaisesti haudattavaksi. Hyökkäysvaihe vaati uhrit.