Antti Henttonen:

Oli sunnuntai 18. kesäkuuta 1944. Suomalaiset joukot vetäytyivät viivyttäen Viipuri – Kuparsaari -Taipale linjalle. Pelättiin rintaman murtumista. 40 kilometriä Viipurin pohjoispuolella sijaitsevaan, Vuoksen halkomaan Antreaankin annettiin kiireinen evakuoimiskäsky.

Suuri goottilaistyylinen 1800 hengen kirkko oli palanut jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana elokuussa 1941, jonka vuoksi jumalanpalvelus pidettiin tilapäiseksi kirkoksi kalustetussa suojeluskunnan harjoitustalossa. Jumalanpalveluksen jälkeen oltiin siunaamassa hautaan 12 kilometrin päästä Henttolan kylästä kotoisin olevaa maanviljelijää Juho Kuikkaa. Hautaa umpeen luotaessa tuli paikalle sotilaslähetti, joka ilmoitti, että pitäjän tulee olla tyhjä iltaan klo 22 mennessä. Kulkuteinä olisivat pohjoiseen johtavat tiet. Suositeltiin käyttämään syrjäisempiä teitä, kun päätiet olivat vihollisen maataistelukoneiden valvomia. Hautajaisväki kiirehti koteihinsa keräämään karjaa laitumilta ja tekemään evakkokuormia. Hautajaistalossa odotti muistoateria hautajaisvieraita. Kun he eivät ehtineet mennä syömään sitä, leskiemäntä pyysi ohitse kulkevan sotilasosaston aterialle. Miehet söivät, auttoivat emäntää kuorman teossa ja nostivat hänet sekä hänen pienen sotaorvon tyttärenpoikansa kuorman päälle ja antoivat ohjakset käteen. Talon ainoa poika oli haavoittunut vaikeasti matkalla rintamalta isänsä hautajaisiin ja makasi sotasairaalassa. Vävy oli kaatunut talvisodassa. Vuoksen takaa Kuparsaaren suunnalta kantautuva tykkien jymy säesti matkantekoa, joka päätyi kahden viikon kuluttua Satakuntaan.

Samana päivänä teki Olkinuoran perhe evakkokuormaa Antrean Kaukolan kylässä. Kun talon tytär ja miniä itkivät kuormaa tehdessään, nuhteli Eeva-mummo heitä lempeästi:”Tytöt, ei pie itkee, itku pittää säästää pahhaa paikkaa.”

Myös Antrean Noskuan kylässä lähdettiin kiireiselle evakkomatkalle. Rintama lähestyi jo Kuparsaaren lähellä olevan kylän etelälaitaa. Tykistössä kapteenina palvellut fil. tohtori, sittemmin latinan kielen professori Päivö Oksala osui erään talon pihaan, jossa isäntä oli tekemässä evakkokuormaa. Tervehdittyään vierasta hän pyyhki hikeä otsaltaan ja istahti talon portaille. Hän sanoi vieraalle: ”Kyl hää tuo venäläine on teht miul paljo pahhaa. Ens hää ajo miut talvsovas pois kotontai, hää poltti miu talloi ja tappo miu poikai. A mie tuli takasii ja tein uuve talo. Nyt hää ajjaa miut pois tästkii. Kyl hää o teht paljo pahhaa, mut ei hää oo teht viel nii paljo, et mie suuttusi.”

Antrean Kuukaupilla sijaitsevalla huvilallaan kesää viettänyt kuuluisa laulajatar Hanna Granfelt ei lähtenyt evakkomatkalle muiden mukana, vaan jäi terassilleen kuuntelemaan lähestyvää tykkien jyminää. Kahden päivän kuluttua tiistai-iltana 20.6 hän viimein lähti maantielle painavaa matkalaukkua kantaen. Ylitettyään Kuukaupin sillan häntä vastaan tuli pitäjän työvoimapäällikkö Eino Lottanen. Laulajatar tiedusteli olisiko mitään ajoneuvoa enää saatavissa. Työvoimapäällikkö totesi, että ei valitettavasti ole, ellei joku sotilasajoneuvo osu kohdalle. 60-vuotias laulajatar laski matkalaukkunsa maahan sillan kulmaan, katsoi ilta-auringossa välkehtivää Vuoksen selkää ja lausahti: ”Täällä on niin jumalaisen kaunista.” Sen jälkeen hän otti laukkunsa ja alkoi jatkaa matkaansa.

Kivennapalaiset evakot muistelivat kiireistä lähtöään toiselle evakkomatkalle: ”Ko venäläiset tulliit sissää ovest, ni myö paettii ikkunoist.” Toiset muistivat: Ol nii kiire lähtö, ettei kerent itkemääkää.”