Kalastusta
Urpo Arhosuo:
Majailimme Uslangassa Syvärin rannalla.
Kalastelimme siellä muutamilla verkkopahaisilla, jotka yksikkömme oli käyttöömme järjestänyt. Tulimme kuitenkin havaitsemaan, että kalaonni liikkui melkoisen rajoitetussa piirissä.
Yrityksistämme huolimatta ei meidän kalansaaliissamme ollut yleensä liikoja hurraamista. Mutta parilla pojalla se oli suorastaan ilmiömäinen.
Heidän lähdettyään kalareissulle saatoimme aloittaa jo paistinpannun rasvauksen, sillä turhaa matkaa he eivät tehneet. Me muutkin saimme kyllä osamme, eikä siinä ollut valittamista, mutta poikien ainainen leuhkiminen hyvillä saaliillaan ja ylenpalttisella viisaudellaan kala-asioissa sai meidät tuntemaan itsemme suorastaan alokkaiksi. Tämä alkoi jo meitä kaivella.
Kun ihmettelimme sitä, miten suuretkin kalat menivät tiheäsilmäisiin verkkoihin, koska meille ei sellaista vahinkoa juuri sattunut, naurettiin ymmärtämättömyydellemme päin naamaa ja kummasteltiin tietämättömyyttämme. Emme osanneet edes laskea verkkoja oikealla tavalla ja kalapaikoista ei meillä muka ollut aavistustakaan.
Nämä taitavat kalastajapoikamme olivat vaipuneet täysin onnensa lumoihin eivätkä huomanneet, että meillä muilla oli tietyt epäilyksemme heidän jatkuvan kalaonnensa suhteen. Nämä epäilykset sitä paitsi vahvistuivat, kun saimme kuulla varastomiehemme mutisevan salaperäisestä kasapanosten katoamisesta. Kalojen pyynti räjäyttämällä oli ankarasti kielletty, mutta olihan tämä pientä hävitystä sodan muuhun tuhoon verrattuna. Koska saimme lisäksi osamme saaliista, emme laulaneet tietojamme pitemmälle, vaan jäimme odottamaan sopivaa hetkeä leuhkimisen lopettamiseen.
Tilaisuus tulikin.
Poikien kalastusvuoro oli edessä. Olimme jo pitäneet heitä tarkasti silmällä koko päivän havaitaksemme lähtövalmistelut. Taas saimme myös kuulla oikeista Pietarin kalansaaliista ja paljosta muustakin kalamiesten viisaudesta, mikä ei ollut meille kovin imartelevaa.
Iltahämärässä valppautemme palkittiin.
Miestemme salaperäinen liikehtiminen rannalla venepahaisen lähellä antoi meille aihetta entistä suurempaan epäilyyn. Tuskin he olivat häipyneet rannalta kämppäänsä aamua odottamaan, kun jo olimme siellä suorittamassa lähempiä tutkimuksia. Löysimmekin hakemamme.
Kaksi niin sanottua pioneerionkea oli piilotettu rantapensaikkoon risujen alle.
Ne oli kääritty ja verhoiltu paperilla. Syyn arvasimme heti. Paperi oli sitä varten, ettei panos ehtisi painua pohjaan saakka ennen laukeamista ja antaisi siten parhaan tuloksen, sillä Syväri oli paikoitellen hyvinkin syvä.
Nyt tuli meidän toimintamme vuoro. Sidoimme ”onkien” ympärille suuret korkinkappaleet ja asetimme paperit paikoilleen. Tehtävämme oli tehty, ja mekin voimme vetäytyä aamua odottamaan.
Aamuvarhaisella mahtavat saalistajat lähtivät liikkeelle, ja me seurasimme rannan tuntumassa tiheikön suojassa heidän menoaan, visusti itseämme paljastamatta. Vanha laho vene kulki verkkaisesti virran mukana pari kilometriä, ja vihdoin he olivat kai kalapaikan lähellä, koska soutaja antoi merkin perässä istuvalle kehottaen tätä heittämään pyydyksensä.
Perässä oleva mies nousi heittoasentoon ja onki lensi kaaressa kymmenisen metriä vastavirtaan.
Mutta nyt tapahtuikin ihme.
Heidän onkensa ei uponnutkaan, vaan iloisesti virran pyörteissä keinuen se alkoi lähestyä kiihtyvällä vauhdilla venettä. Soutaja tempaisi airoista hartiavoimin yrittäen pakoon, mutta pahaksi onneksi laho airo katkesi. Silloin ongen heittäjä hyppäsi virtaan ja alkoi kroolata rantaa kohden epätoivon vimmalla. Onneksi ranta oli lähellä. Soutaja sen sijaan pelkäsi kylmää kylpyä ja painautui matalaksi veneen pohjalle. Hän varmaankin hengessään rukoili panoksen suunnan muuttuvan.
Kuin vääjäämätön kohtalo panos kulki nyt kohti veneen perää. Me piilossa olevatkin jo toivoimme, ettei tuo paukku aivan veneen alle ehtisi. Leikkimme voisi silloin saada ikävän lopun.
Vielä oli matkaa muutama metri, kun virrasta nousi valtava humahdus. Laho vene ei kestänyt painetta, vaan hajosi laudoiksi, joita virta alkoi viedä mukanaan. Soutaja jäi veden varaan ja aloitti kiivaan uinnin kohti rantaa, jossa toinen pojista jo räpiköi likomärkänä.
Seurasimme tapahtumien kehitystä siihen saakka, kunnes soutajakin oli saanut jalkansa kuivalle maalle. Sitten meitä vietiin vikkelästi kämpille. Jäimme tyhmän näköisinä odottamaan kalamiesten saapumista.
Leuhkimiset saaliilla loppuivat.
Kansa taisteli – miehet kertovat
0