Tauno Kuosa:

Sota vaikutti minun kuten niin monen muunkin nuoren miehen opiskeluun. Ehdin suorittaa syyskuussa 1939 aloittamistani historian opinnoista vain yhden osatutkinnon, kun yliopiston toiminta keskeytettiin.

Välirauhan aikana päätin mennä Kadettikouluun. Koulu hajotettiin kesäkuussa ja kadetit komennettiin kenttäarmeijaan. Siviiliopinnot näyttivät jääneen lopullisesti.

Aloitin ne kuitenkin jälleen varsin erikoisissa oloissa. Toimin 5./JR 11:n päällikkönä Uhtuan tien varrella – korsuni oli kuuluisan Makkarakukkulan takarinteessä – kun pataljoonamme siirrettiin divisioonamme eteläsiivelle Jyvälahteen sijoitettuun TstOs Metsoon. Siihen kuului jv.pataljoonan lisäksi mm. 2-patterinen patteristo, 2 tykkikomppaniaa, pioneereja ja viestiosasto. Sain vastuulleni noin 15 km Keski-Kuittijärven rantaa, jonne oli sijoitettu myös molemmat tykkikomppaniat.

Humanisti, juristi ja biokemisti opiskelivat samassa korsussa.

Alueemme erotti vihollisesta laaja järvenselkä, jonka takana näkyi Uhtuan kylä. Vain vasemmalla siivellä vihollinen oli lähempänä muutaman sadan metrin levyisen salmen toisella puolella. Sieltä se joskus häiritsi raskailla heittimillä komentopaikkaani, joka oli salmeen päättyvän pitkän ja kapean niemen tyvessä. Puoliksi maan pinnalla olevassa ”korsussamme” asuivat minun ja lähettieni lisäksi toisen tykkikomppanian päällikkö luutnantti Aarno Nisula ja kevyen patterin päällikkö luutnantti Jussi Jorma lähettiensä kanssa. Kun taistelutoiminta ei vaatinut paljoakaan huomiota, jäi aikaa harrastuksiin. 14-miehisen korsukuntamme pääharrastukseksi muodostui opiskelu.

Aarno Nisula oli saanut lainopin opiskelunsa hyvään vauhtiin jo ennen jatkosotaa. Hän jatkoi näitä lukujaan korsussamme Jyvälahdessa. Jussi Jorma oli biokemisti, nobelistimme A. 1. Virtasen oppilaita. Koska minun historianopintoni olivat keskeytyneet alkuunsa, lueskeluni ei ollut yhtä määrätietoista kuin toverieni.

Myös lähetit opiskelivat.

Opiskelu ei rajoittunut vain upseerien piiriin. Useat läheteistä lukivat myös ja suorittivat Kansanvalistusseuran ym. kirjeopistojen kursseja. Heidän joukkoonsa kuului nurmolainen tietysti myös painia harrastava lähettini, joka oli kiinnostunut mm. historiasta. Jos matematiikka, kirjanpito tms. tuotti vaikeuksia poikien vastatessa ”kotitehtäviinsä” upseerit auttoivat parhaansa mukaan

Jouduin jättämään tämän ”opintokerhomme” keväällä 1943. TstOs Metson oikea sivusta oli auki, sillä lähimmät suomalaiset joukot olivat monikymmenkilometrisen korpitaipaleen takana Kiimasjärven suunnassa : Tarmokas komentajamme everstiluutnantti U.S. Haahti kutsui minut puheilleen lumien alkaessa hävitä ja kertoi, että hän aikoi perustaa vapaaehtoisista koottavan kaukopartio-osaston valvomaan oikeaa sivustaamme. Kaksijoukkueisen osaston vahvuudeksi tulisi 60 miestä. Sen piti lyödä takaisin tai ainakin viivyttää venäläisiä partisaaniosastoja, jos ne pyrkisivät tämän aukon kautta Suomen puolelle. Näin oli tapahtunut edellisenä kesänä, jolloin jopa 100-200 henkilön vahvuiset partisaanijoukot olivat tehneet tuhojaan suomalaisissa rajakylissä.

Haahti tarjosi minulle osaston päällikkyyttä mm. sanoen tietävänsä, että pitkästyisin vain Kuittijärven rannalla oleilemiseen kesän mittaan. Osasto hajotettaisiin syksyllä ja palaisin komppaniaani. Suostuin ilman muuta komentajan ehdotukseen. Minulla oli kokemusta partioinnista pienemmissä puitteissa, sillä olin ollut ensin pataljoonan ja sitten rykmentin (JR 48) jääkärijoukkueen johtajana Karjalan kannaksella.

Partiointini Pohjois-Vienan korvissa päättyi heinäkuun puolivälissä haavoituttuani mm. molempiin käsiini eräällä retkellämme. Tämä johti toisaalta opintojeni alkamiseen todenteolla, kun pääsin vuoden lopulla toipumislomalle sotasairaalasta. Alkuvaikeuksiin kuului lievemmin haavoittuneella oikealla kädelläni kirjoittamaan opetteleminen, sillä olin ollut täysin vasenkätinen. Jouduttuani vielä toipilaana ollessani maaliskuussa 1944 Päämajaan jatkoin työn ohella lukujani ja kävin suunnilleen kerran kuukaudessa tenteissä Helsingissä. Kesän 1944 sotatoimet sekä seuraavana vuonna järjestetty kadettikurssini jatkokurssi keskeyttivät jälleen opintoni, joten valmistumiseni filosofiankandidaatiksi siirtyi vuoden 1947 helmikuuhun.