Sotilaskohteena ambulanssi

Onni Jokinen Ilpo Nurmen haastattelemana:

”Tämän ambulanssin SA 1503 ja samalla niiden kaikkien 14 miehen tuhoutuminen heinäkuun lopulla 1944 on jäänyt minua järkyttämään ja vaivaamaan, koska tuolloin Lemetin tiellä kaikki jäi selvittämättä. Partiokaverini kanssa näin tapauksen läheltä, olimme silminnäkijöitä. Sen takia tämän kertominen on minulle helpotus, kun asia tulee muidenkin tietoon. On hyvä saada painolasti pois mielestä.” Näin kertoi sota-ajan korpraali ONNI JOKINEN, Vantaan Havukoskella eläkepäiviään viettävä sähköasentaja.

Tapahtumapaikkana oli Jalkaväkirykmentti 2:n rintamalohko Laatokan koillispuolella, pääpuolustus- eli U-linjalla Lemetissä. Rykmentin kolme pataljoonaa olivat ryhmittyneet asemiin Uomaalle johtavan tien molemmin puolin. Eversti H. Sauren komentopaikka oli Repomäen tienristeyksen maastossa, josta viestijoukkueesta kaksi miestä lähetettiin vikapartioon. Toinen heistä oli korpraali Onni Jokinen. Puhelinyhteys etulinjaan oli katkennut.

”Ajoimme kaverini kanssa polkupyörillä kohti Vesi-nimistä eteentyönnettyä tukikohtaa, jonne oli matkaa noin kolme kilometriä. Oli kaunis ja pilvetön heinäkuun kesäpäivä 1944. Näimme jo kaukaa tien päässä ambulanssin, joka oli tullut hakemaan haavoittuneita aivan etulinjan läheisyydestä. Kaverini sanoi, että katsellaan, onko joukossa tuttuja, mutta emme kuitenkaan pysähtyneet, koska tehtävämme oli nopeasti saada puhelinyhteydet kuntoon.

Ambulanssin ympärillä oli useita miehiä valmistamassa kuljetusta kenttäsairaalaan. Siinä oli kahdet paarit kantajineen, kolmannet paarit aivan auton takana, yhdet jo sisällä autossa, miehiä arvioni mukaan noin 14. Juuri tällä hetkellä huomasin oikealla ilmassa venäläisten tähystyspallon, josta tykistötulta johdettiin. Muistan toivoneeni, että olisipa nyt suomalainen hävittäjälentäjä paikalla.”

Venäläisellä tulenjohtajalla oli suora näköyhteys ja tietysti koordinaatit kohteeseen, joka oli selvästi merkitty – PUNAINEN RISTI – valkoisella pohjalla. Ambulanssi ja miehet olivat kuin tarjottimella, täysin suojattomina, luottaen varmaan kansainväliseen Geneven sopimukseen, joka takaa potilaille ja sairaanhoidon henkilöstölle puolueettomuuden ja koskemattomuuden.

Onni Jokinen jatkoi: ”Rauhallinen tilanne muuttui hetkessä, kun kauempaa Uomaan suunnalta kuului venäläisen tykkiaseman yhteislaukaus.

Me olimme pyörinemme juuri ambulanssin kohdalla, kun kuulimme kranaattien ujelluksen. Syöksyimme vauhdissa tien oikealle puolelle ojaan. Kranaatit räjähtivät tiellä lähellämme melkein yht´aikaa, 5-6 kappaletta 6-tuumaisia tykinammuksia.

Kun nousimme kaverin kanssa ylös, niin tiellä ei ollut ketään. Kaikki oli kuin pois pyyhkäisty, auto ja miehet. Vain auton romu kauempana ojassa. Se oli täysin käsittämätön asia, kun vielä äsken näkemästämme ei jäänyt ketään jäljelle.

Ehkä miehiä oli silpoutunut ja lennellyt niin kauaksi, ettei osattu mennä riittävän pitkälle etsimään.

Vaikka kiertelimme ja huusimme joka suuntaan, niin vastausta ei kuulunut. Huomasin maantiellä matalia kranaattien räjähdyskuoppia ja päättelin, että ammukset oli varustettu herkillä sytyttimillä sirpalevaikutuksen tehostamiseksi.

Kuitenkin jotain oli jäänyt eheäksi – ambulanssin katto oli siellä lepikossa, noin 30 metrin päässä tiestä, vähän kallellaan tielle päin. PUNAINEN RISTI näkyi selvästi.