Vieno Päivärinta, ent. Ojala:

Talvisota oli alkanut, miehet olivat menneet ja kotiseutuni Kemijärvi oli evakuoitu. Olin jäänyt mieheni kotitaloon Kemijärven Isollekylälle, sillä olin ottanut tehtäväkseni Mäntyvaarassa olevan Sallan pataljoonan esikunnan kahvittamisen. Rintamalinja kulki silloin Joutsijärven kylässä, noin 7 km päässä Mäntyvaarasta.

Kaki kertaa viikossa tein tuon kahvinkeittomatkan, välipäivinä leivoin nisut. Usein vein esikuntaan myös tarvittavat lääkkeet Kemijärven apteekista. Toimin siis vähän samaan tapaan kuin se ensimmäinen lotta, josta Runeberg kertoo. Varsinaiset lotat ottivat hommat hoitaakseen vasta myöhemmin talvella.

Minulla oli tehtävääni varten oikein kirjallinen lupa. Matka tein rintamalle menevissä autoissa. Useimmat automiehet tunsivat jo minut kahvikokiksi, joten siviilinaisen liikkuminen nisukoreineen ei ollut kovinkaan outoa. Tunsin olevani odotettu vieras siellä rintaman tuntumassa.

Joulukuun 20. päivänä 1939 olin taas pusseineni ja laatikoineni menossa Mäntyvaaraan rintamalle ammuksia vievän auton matkassa. Kuljettajakin oli entuudestaan tuttu mies, Veikko Ruokojärvi.

Perillä Mäntyvaarassa olimme heti puolen päivän jälkeen. Kuljettajalla oli kirje esikuntaan, joten hän poikkesi siellä, mutta jatkoi heti matkaansa. Minä jäin nostelemaan laatikoitani esikuntaan sisälle.

Esikunnan viestimies, joka hoiti myös puhelinkeskusta, sanoi heti, että vihollinen on nyt tuossa tien toisella puolella olevassa vaarassa. On kiertänyt Kursusta vanhaa postitietä myöten aikoen ilmeisesti katkaista Kemijärveltä Joutsijärvelle johtavan huoltotien.

Samassa alkoi kiivas ampuminen. Meitä jäi taloon kolme henkilöä, luutnantti Saajo, vänrikki Hyvönen ja minä, sillä viestimies ja luutnantit Hissa, Norvio ja Eerola hyppäsivät heti ammunnan alkaessa kamarin ikkunasta ulos ja juoksivat konekivääripesäkkeelle.

Nisulaatikot jäivät esikunnan rappusille, sillä vihollinen alkoi heti tulittaa myös esikuntarakennusta. Luodit vain viuhahtelivat talon hirsiseinien läpi. Matkaa viholliseen oli muutama sata metriä.

Luutnantti Saajo käski minun seisoa muurin kupeessa, se oli turvallisin paikka. Sen verran rikoin käskyä, että kesken kaiken otin uunista siellä kypsymässä olleen käristyksen.

Hyvönen makasi lattialla ja Saajo seurasi ikkunan lähellä tilanteen kehittymistä. Ampuminen jatkui useita tunteja ja alkoi jo hämärtää.

Yhtäkkiä avautui ovi, pelästyimme, mutta se olikin lähetti, joka toi tiedon ryhmänjohtajan kaatumisesta. Myöhemmin esikunnan pirtissä kävi muitakin miehiä kertomassa tilanteesta. Päivän mittaan meikäläiset saivat vahvistuksekseen täydennyskomppanian.

Eräs venäläinen luutnantti oli jo ylittänyt maantien esikunnan kohdalla kun sai surmansa.

Taistelu jatkui kiivaana pimeän tuloon asti. Kun se vihdoin laantui, voitiin todeta vihollisen luopuneen yrityksestään katkaista meikäläisten huoltotie. Tappiot olivat kuitenkin suuret. Sallan pataljoonasta kaatui taistelussa 17 miestä, mutta raskaat olivat vihollisenkin menetykset. Vaaran rinteeseen on haudattu 180 venäläisen sotilaan ruumiit.

Vihollisen paettua löytyi vaaralta 5 kranaatinheitintä, 17 konekivääriä, 30 pikakivääriä ja joukko muita käsiaseita.

Suomalaisten sotilaiden urhea, mutta suuria uhrauksia vaatinut vastarinta oli tuottanut torjuntavoiton.

Kuukauden kuluttua Mäntyvaaran taistelusta synnytin terveen tyttölapsen.