Valto Vihinen:

Talvisota

Lapsuudenkotini oli iso maalaistalo. Sodan synkkien pilvien aikakauden ilmestyessä Euroopan taivaalle 1939 olin viisivuotias pikkupoika. Niinä vuosina tapahtui minunkin kodissani ja sen ulkopuolella paljon normaalielämästä poikkeavia tapahtumia, jotka poikkeavat nykypäivän viisivuotiaan elämän rytmistä. Lokakuun puolivälissä 1939 alkoi YH. Kuusi setääni lähti samanaikaisesti. Isäni oli lähtenyt jo kolme viikkoa aikaisemmin palveltuaan ilmavoimissa.

Lähtiessään toiseksi nuorin veljeksistä, Eero nimeltään sanoi: ”Kyllä tästä sota tulee, mutta ei se minun kohdallani kauan kestä. Minä kävelen aina kolme askelta ryhmäni edellä, jolloin minun sotani on pian sodittu”. Yhden kuukauden hänen sotansa kesti. Joulukuun 29:nä Eero kaatui Lemetin taisteluissa. Hänen ruumistaan ei saatu kotiseudulle, vaan siunattiin kentälle jääneenä Kangasalan sankarihautaan 5. kesäkuuta 1940.

Talon emännyys ja isännyys jäivät 26-vuotiaan naisen harteille. Kansanhuollon määräämät viljan ja heinien luovutukset tehtiin. Armeija tarvitsi piikkilankaa. Sitäkin hän keri laidunaidoista. Olisi kai kerännyt kaikki, mutta naapurin isännät sanoivat, että kyllä se jo teiltä riittää.

Sodan alkupäivinä tuli taloon seitsemän perhettä evakkoon Tampereelta, Lappeenrannasta ja Viipurista pommituksilta turvaan. Lappeenrantalainen rouva oli ammatiltaan räätäli. Hän ompeli aamusta iltaan armeijalle lumipukuja.

Vihollisen pommikoneet lensivät ylitsemme käydessään Tamperetta pommittamassa. Me lapset keräännyimme pihamaalle niitä katsomaan. Isän tultua lomalle ja nähtyään meidän kiinnostuksemme hän kielsi jyrkästi olemasta ulkosalla ja näkyvissä lentokoneiden lentäessä.

Talon nuori emäntä oli kirjeenvaihdossa kaikkien 7 veljeksen kanssa. Paketteja hän lähetti heille kaikille, sekä vielä tuntemattomien sotilaiden paketteja, joihin talossa olevat nuoret tytöt laittoivat omia kirjeitään vastauksien toivossa. Joskus heitä onnistikin ja saivat vastauskirjeen.

Olimme myös viestin välittäjinä kotikylässä, koska meillä oli ainoa puhelin. Suojelukunnan esikunnasta tuli usein viestejä toimitettavaksi. Minä olin viestimies, joka ne toimitti perille.

Talvisodan päätyttyä 13.3.1940 palasivat kaupunkien sotapakolaiset kotiseudulleen. Vähitellen palasivat meidänkin talon miehet kotiin likaisin, repaleisin vaattein ja täiarmeija mukanaan. Alkoi tulla myös uusia evakkoja, karjalaisten perheitä. Kivennapalaisia sijoitettiin Kangasalle. Meille tuli perhe, jossa oli neljä sukupolvea. He saivat meiltä asutustilan, josta muodostettiin 4 eri tilaa. He eivät kuitenkaan ehtineet rakentamaan tilojansa, kun tuli uusi sota.

Pirkanmaan Sotaveteraanien joulu 1997