Hätäsanoma 30.11.1939
Torsti Juhavaara:
Marraskuussa 1939 talvisodan kynnyksellä Helsingissä osoitteessa Korkeavuorenkatu 21, Suomen puolustusvoimien muotoutumassa olevan Päämajan ylin johto ja muun muassa yleisesikunnan operatiivinen osasto tehostivat valmiuksia mahdollisia tulevia vaativia tehtäviä varten. Olin nuorena reservin vänrikkinä 25.11.1939 saanut yllättävän komennuksen Päämajan operatiiviselle osastolle eli tarkemmin sanottuna osaston kanslian päälliköksi.
Melko pian yleistilanteen kiristyessä sain myös vuorollani määräyksen osaston päivystäväksi upseeriksi. Se sattui olemaan marraskuun 30. päivän vastainen yö, jolloin talvisota alkoi. Tuolloin sattui arvatenkin kaikille suomalaisille henkilökohtaisia elämyksiä, jotka kuvasivat sen hetken ankeita tunnelmia. Jokainenhan koki tilanteensa omalla tavallaan ja lehdistä sekä kirjoista olemme saaneet jälkikäteen lukea värikkäitä ja ehken väritettyjäkin kuvauksia kanssaihmisten kohtalon hetkistä.
Operatiivisen osaston päivystäjänä
Päivystysvuoroni alkoi 29.11.1939 klo 16.00 päättyen 30.11. klo 9.00. Päivystäjälle oli varattu paikka esikunnan kolmannen kerroksen käytävällä sotamarsalkka Mannerheimin huoneen ulkopuolella. Ensi töikseni tarkastin paikan päällä tehtävään liittyvät asiapaperit, ympäristön ja työvälineet. Samalla havaitsin hyvin pian, miten esikunnan henkilöstö poistui kuin virka-aikana konsanaan kello 17.00 mennessä kaupungille kolmannestakin kerroksesta, missä operatiivinen osasto sijaitsi. Elettiinhän Suomessa lähes rauhanomaisissa oloissa ja tavat olivat sen mukaiset.
Tunsin illan edistyessä oloni orvoksi, sillä olin yksin ja puhelimetkin, joita oli käytössäni kaksi, olivat enteellisesti melko hiljaa. Joitakin henkilökuntaa koskevia kyselyjä tiedusteltiin, eipä juuri muuta. Talon yleispäivystäjä kävi tavanomaisella kierroksellaan keskustelemassa. Ulko-ovella oli normaali ovipäivystys ja kadulla tarkkaili ulkovartija tilannetta saamiensa ohjeitten mukaisesti ja puhelinkeskus toimi rutiininomaisesti valppaana ja melkeinpä jämäkästi. Minun toimintani keskittyi pääasiassa kolmannen kerroksen tapahtumiin, puhelinyhteyksiin ym. varteenotettaviin tapahtumiin. Nukkumisesta ei ollut tietoakaan ja seuraavaa päivää kohti edettiin aavistellen, mutta odottaen mitä tuleman pitää, kunnes sitten aamulla muutamaa minuuttia yli seitsemän puhelinkeskus antoi poikkeavalla puhelinsoitolla ymmärtää jotakin erikoista olevan tekeillä. Ehdin tuskin mitään vastata, kun keskus jo ilmoitti ”teille tulee puhelu HÄTÄSANOMA! Laskekaa kuuloke puhelimelle ja odottakaa; puhelun tilaajaa etsitään!”
Kun toinen soitto sitten kuului, nostin kuulokkeen ja kuuntelin, miten puhelinlinjalla räiskyivät hätäiset salamointia muistuttavat äänet. Eetterissä todella kiehui ja tilanne kehittyi vakavaksi. Näin koin minäkin sen keskustelun yhteydessä, joka käytiin seuraavien minuuttien aikana ”hätäsanoman” nimellä otsikoituna.
Toinen soitto oli merkkinä yhteyksien toimivuudesta, jolloin vastasin, kuten oli opetettu. Puhelun tilaaja otti ohjakset hallintaansa ja ilmoitti asiallisesti, mutta erittäin huolestuneena: ”Tämä on hätäsanoma, täällä on eversti Svensson”. Kun muodollisuudet oli selvitetty mm. siltä osin, missä ominaisuudessa minä toimin esikunnan puhelinvastaajana kuului everstin ääni: ”Yhdistäkää tämä puhelu heti Marsalkalle”. Kerroin, ettei hän ole esikunnassa tavattavissa. ”Missä hän sitten on”, kuului seuraava kysymys? Tähän en voinut turvallisuussyistä antaa suoraa vastausta, jolloin keskustelu jatkui. ”Yhdistäkää sitten kenraali Oeschille”. Jouduin vastaamaan ”Herra eversti, ei hänkään ole täällä”. Pienen sanailun jälkeen eversti Svensson olisi ollut valmis kertomaan asiansa eversti Airolle tai everstiluutnantti Nihtilälle, mutta kun hekään eivät olleet paikalla, kysyin voinko tehtävieni mukaisesti välittää sanoman. Lyhyen miettimisen ja minuun kohdistuvan uuden henkilötarkennuksen jälkeen eversti oli valmis sanelemaan hätäsanomansa tekstin minulle, edelleen toimitettavaksi edellä mainituille esimiehilleni. Sanoma kuului muistitietojeni mukaan tiivistettynä seuraavasti:
”Hätäsanoma”
”Neuvostoliiton joukot ovat ylittäneet tänään kello 7.00 valtakunnan rajan. Omat etuvartiot ovat vetäytyneet asemistaan. Suojajoukkomme ovat parhaillaan ankarissa taisteluissa vihollista vastaan. Taistelut jatkuvat”. Toistin tekstin eversti Svenssonille ja saatuani hänen hyväksymisensä, hän vielä painotti asian kiireellisyyttä ja tärkeyttä ja kehotti minua heti ryhtymään toimenpiteisiin sanoman perille saattamiseksi Mannerheimille, Oeschille, Airolle ja Nihtilälle. Näin tein ja soitin kotiin maavoimatoimiston majuri Peitsaralle, jonka kanssa sovimme, että hän ilmoittaa Nihtilälle asiasta ja minä samalla välittäisin sanoman Airolle. Näin etenimme ja molemmat vastuunkantajat saivat heti tietoonsa nyt syntyneen ilmeisesti ensimmäisen sotatilanteemme. Kysyessäni Airolta, miten asia saatetaan marsalkan ja yleisesikunnan päällikön tietoisuuteen, vastasi Airo hoitavansa asian välittömästi ja asia otetaan heti aamulla yhteiskokouksessa käsiteltäväksi, kun asianomaiset ovat paikalle saapuneet. Allekirjoittaneen hän käski jäämään esikuntaan kunnes asia on selvitetty. Näin oli kohdallani talvisodan ensimmäinen viestintätapahtuma saatettu perille. Vaatimaton tuo hätäsanoma ei todellakaan ollut, vaan erittäin tärkeä ja vakava.