Suomessa uskottiin yleisesti vuoden 1905 suurlakon jälkeen, että alkaisi uusi vapaamielisyyden kausi. Näin ei tapahtunut. Vuodesta 1908 voidaan katsoa alkaneen toisen sortokauden.

Bobrikovin läheisimpänä alaisena toiminut ja hengenheimolaisena tunnettu Frans Albert Seyn nimitettiin silloin Suomen kenraalikuvernööriksi. Suhteet Suomen ja Venäjän välillä alkoivat kärjistyä välittömästi. Jo vuonna 1910 julkaistiin manifesti yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä. Vuonna 1912 säädettiin yhdenvertaisuuslaki, joka avasi kaikille venäläisille mahdollisuudet myös suomalaisiin virkoihin.

Suomi oli ajautumassa yhä tiiviimmin osaksi Venäjää. Valtansa ylläpitämiseksi ja omien turvallisuusvaatimusten toteuttamiseksi Venäjä oli jo kesällä 1914 keskittänyt Suomeen 30 000 sotilasta. Suomella ei ollut silloin omaa sotaväkeä.