Suomeen 62 000 suomensukuista inkeriläistä. He olivat alueelle pääasiassa 1600-luvulla muuttaneiden suomalaisten jälkeläisiä. Alue kuului tuolloin Ruotsi-Suomeen. Pakkokollektivisoinnin ja Stalinin terrorin aikana vuosina 1929-1937 silloisista 150 000:sta inkeriläisestä 45 000 karkotettiin eri puolille Neuvostoliittoa ja ainakin 13 000 teloitettiin ilman minkäänlaista syytä.
Lisäksi vuonna 1942 noin 30 000 evakuoitiin muualle Neuvostoliittoon. Jäljelle jääneet evakuoitiin Suomeen Saksan suostumuksella. Suomalaisilla oli tarkoitus siirtää nämä suomea puhuvat inkeriläiset pois sodan jaloista, mutta tärkeä syy oli myös Suomen työvoimapulan helpottaminen. Yli 35 000 työkykyisen inkeriläisen työpanos olikin merkittävä, vaikka eräät tunsivat olevansa alipalkattuja ja toimivansa koulutustaan ja kokemustaan vastaamattomissa tehtävissä.
Sodan päätyttyä palautettiin aselepoehtojen mukaisesti noin 56 000 inkeriläistä takaisin Neuvostoliittoon. He eivät kuitenkaan saaneet palata kotiseudulleen. Suomen armeijassa inkeriläisistä sotavangeista perustetuissa yksiköissä palvelleista osa palasi vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon. Heidät lähetettiin pitkiksi ajoiksi pahamaineisille pakkotyöleireille ja osa teloitettiin. Satoja Neuvostoliitossa odottavan kohtalon aavistavia pakeni kuljetusten aikana aluksi eri puolille Suomea ja myöhemmin Ruotsiin suomalaisten annettua siihen tilaisuuden jättämällä junan ovet lukitsematta ja hiljentämällä junan vauhtia sopivassa kohdassa.