Suomalaiset keskittivät Pohjois-Suomeen syyskuun lopulla armeijakunnan esikunnan ja sen johtoon neljä divisioonaa ja kaksi prikaatia. Miesvahvuus oli kuitenkin yhteensä vain noin 30 000. Suomalaiset tekivät 1.10. yllättävän ja uhkarohkean maihinnousun saksalaisten selustaan Tornioon. Maihinnousu onnistui tappioitta, sillä Röytän satamassa ei ollut saksalaisia. Taistelut alkoivat kuitenkin kiivaina Tornion alueella. Tornion maihinnousu oli eräänlainen Lapin sodan huipentuma, vaikka suomalaisten kuukausia kestänyt uuvuttava eteneminen taistellen pohjoiseen alkoi vasta sen jälkeen. Tornion maihinnousu osoitti Neuvostoliitolle sen, että Suomi aikoo todella toteuttaa aselepoehtojen edellyttämät toimenpiteet.

Saksalaisten kannalta oli erityisen tärkeää viivyttää suomalaisia niin kauan, että he ehtisivät siirtää Rovaniemen tienristeyksen kautta yli 100 000 miestä ja suuren määrän materiaalia pohjoiseen. He pystyivätkin tähän, sillä suomalaiset valtasivat Rovaniemen vasta 16.10. Valtauksella oli joka tapauksessa suomalaisille suuri psykologinen merkitys. Saksalaiset olivat ennen lähtöään tuhonneet Rovaniemen perusteellisesti. Saksalaiset käyttivät vetäytyessään niin sanottua poltetun maan taktiikkaa hidastaakseen suomalaisten etenemistä.

Tämä tarkoitti muun muassa rakennusten, siltojen ja tiestön tuhoamista. Siihen liittyi laajamittainen miinoittaminen ja ansoittaminen. Saksalaisten poltetun maan taktiikka ei ollut mitenkään poikkeuksellista, sillä esimerkiksi toisessa maailmansodassa sitä käyttivät eri osapuolet ajoittain laajastikin. Suomalaiset käyttivät sitä talvisodan suojajoukko- vaiheessa joulukuun alussa 1939. Lapin sota jatkui suomalaisten etenevien joukkojen kannalta hyvin raskaana eräänlaisen peruskaavan mukaan. Saksalaiset pyrkivät torjumaan suomalaisten hyökkäykset teiden suuntiin linnoittamissaan viivytysasemissa. Tämän jälkeen suomalaiset lähtivät yleensä uuvuttaville koukkauksille saksalaisten selustaan tiettömän maaston kautta. Useimmiten saksalaiset ehtivät irtautua seuraavaan viivytysasemaan, jolloin edellinen toistui. Suomalaisten raskas aseistus ja huolto eivät olleet koukkauksissa mukana ja muutenkin ne jäivät jälkeen tuhottujen tieyhteyksien johdosta. Miesten muonitus perustui suureksi osaksi näkkileipään ja veteen ja ampumatarvikkeista oli jatkuvasti pulaa. Miinavaara oli kaikkialla.

Suomalaiset jatkoivat lokakuussa saksalaisten takaa-ajoa Rovaniemeltä Jäämeren tietä kohti Ivaloa ja Tornionjokilaaksossa kohti Muoniota. Taisteluja käytiin useissa saksalaisten viivytysasemissa. Aselepoehtojen mukaisesti piti Suomen armeijan reserviläiset kotiuttaa 5.12. mennessä, siis sotatoimien vielä jatkuessa. Sodan viimeiset taistelut suomalaiset joutuivat käymään varusmiesjoukoilla. Tätä vaihetta on kutsuttu ”lasten ristiretkeksi”.

Sodan lopussa helmikuusta 1945 lähtien Lapissa oli saksalaisia vastassa vain 600 miehen vahvuinen kantahenkilökunnasta ja varusmiehistä koottu osasto. Viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen alueelta Enontekiön Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapin sota oli päättynyt.

Suomalaisten tappiot olivat Lapin sodassa 774 kaatunutta, 262 kadonnutta, joista ainakin 164 joutui vangiksi sekä noin 3 000 haavoittunutta. Saksalaisten tappiot olivat lähes 1 000 kaatunutta, yli 2 000 haavoittunutta ja 1 300 sotavangiksi joutunutta.

Lapin sota ei ollut suomalaisille sotilaille psykologisesti helppo. Kääntyminen entistä aseveljeä vastaan ei ollut kaikille henkisesti yksinkertaista. Syksyllä 1944 reserviläisten taistelumotivaatioon vaikutti se, että kaikki odottivat jo tiedossa olevaa kotiuttamista eikä kukaan olisi luonnollisesti halunnut vaarantaa enää henkeään. Myös nuorten varusmiesten asema päättyvän sodan loppuselvittelyssä oli hankala. Toisaalta saksalaisten toimeenpanema Lapin perusteellinen hävitys aiheutti katkeruutta ja lisäsi suomalaisten taistelutahtoa.

Lapin sodassa oli Suomen kannalta tärkeintä se, että armeijamme täytti tinkimättä valtionjohtomme sille vaikeassa poliittisessa ja psykologisessa tilanteessa antaman tehtävän. Neuvostoliiton asettamat aselepoehdot täytettiin. Suomi saattoi aloittaa siirtymisen rauhan kannalle.