Suojeluskuntajärjestön poikatoiminta laajeni sotien aikana merkittävästi. Toiminta organisoitiin uudelleen syksyllä 1941. Samalla nimitys suojeluskuntapoika muutettiin sotilaspojaksi J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden mukaisesti. Suojeluskuntien sotilaspoikaosastot muodostuivat kyläosastoista, jotka noudattivat kansakoulupiirijakoa. Vuoden 1943 lopussa sotilaspoikaosastoja oli 684 ja niissä oli 72 187 poikaa.

Sotilaspojat olivat 10-17-vuotiaita. Heidät jaoteltiin alle 12-vuotiaisiin, 12-14-vuotiaisiin ja 15-17-vuotiaisiin. Sotilaspojilla oli oma suojeluskuntapukua muistuttava univormu ja siihen kuuluvat arvomerkit.

Sotilaspoikien koulutuksessa pantiin erityinen paino henkiseen kasvatukseen, isänmaauskollisuuteen, uskonnon kunnioittamiseen, hyvän ruumiillisen kunnon kehittämiseen, reippaaseen sotilaalliseen esiintymiseen, maastossa olemiseen totutteluun, havainnoinnin ja valppauden kehittämiseen sekä työn kunnioittamiseen.

Sotilaspoikatoiminnan muotoja olivat muun muassa kerhoillat, opintoretket, erilaiset juhlat, enintään vuorokauden pituiset kertaharjoitukset ja useita vuorokausia kestäneet leirit. Ampumakoulutusta annettiin ilma- ja pienoiskivääreillä. Kansalaiskasvatukseen kuuluivat esimerkiksi maatalous-, metsä- ja romunkeräystyöleirit, joiden lisäksi sotilaspojat osallistuivat avustustalkoisiin. Liikuntakasvatus oli monipuolista. Tähän liittyi laaja kilpailutoiminta osasto-, piiri- ja valtakunnallisella tasolla.

Varsinaisen sotilaspoikatoiminnan lisäksi vanhimmat sotilaspojat osallistuivat kotialueella sotilasluonteisiin toimintoihin. Esimerkiksi vuonna 1942 oli lähetteinä noin 3000 ja ilmasuojelutehtävissä yli 5000 sotilaspoikaa. Helmikuun 1944 Helsingin ja Kotkan suurpommitusten aikana Ilmavoimat saivat luvan ottaa lukioluokalla olleita sotilaspoikia kotialueen ilmatorjunnan palvelukseen. Toukokuun puoliväliin mennessä heitä olikin ilmoittautunut jo 1600 näihin tehtäviin. Esimerkiksi Helsinkiä puolustaneissa ilmatorjuntapattereissa oli avustustehtävissä lukuisia sotilaspoikia.

Sotilaspoikatoiminta jouduttiin lopettamaan suojeluskuntajärjestön lakkauttamisen yhteydessä syksyllä 1944.