Talvisota yhdisti Suomen kansan ja loi voimakkaan yhteenkuuluvuuden tunteen, joka jatkui sotatoimien päättymisen jälkeen. Kotiuttamisvaiheessa talvisodan sotilaat perustivat yhdistyksiä ylläpitämään koettua aseveljeyttä. Aseveliyhdistysten keskusjärjestöksi perustettiin Suomen Aseveljien Liitto (SAL) elokuussa 1940. Sotavuosien aikana tämä oli keskeinen kansalaisjärjestö maassamme.

Siihen kuului lopulta 710 yhdistystä, noin 200 000 aseveljeä ja lähes 40 000 asevelinaista. Merkittävää oli se, että liiton jäsenistö ja johto koostuivat laajasti eri kansalaispiireistä ja poliittisista näkemyksistä. Yhdistävä tekijä oli ennen kaikkea asevelihenki, jota luonnehdittiin kansan henkiseksi selkärangaksi. Liiton johto oli nuorta ja siihen ei valittu esimerkiksi talvisotaan osallistumattomia poliitikkoja. Monet liiton johdossa olleet nousivat sodan jälkeen hyvin merkittäviin asemiin Suomen poliittisessa elämässä ja muualla yhteiskunnassa.

Asevelihenkeen liittyvän yhteenkuuluvuuden katsottiin velvoittavan kansalaisia pyyteettömään rehelliseen työhön yhteisen edun nimissä ja vastuuntuntoon sodassa kärsineiden lähimmäisten auttamiseksi. Käytännössä tämä tarkoitti hyvin laajamittaista talkootoimintaa ja huoltotyötä sekä henkisen rintaman vahvistamista. Aseveliliiton toiminta loi suomalaiseen yhteiskuntaan uuden näkemyksen sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta painottamalla voimakkaasti kaikessa toiminnassa sitä, että kaikkien oli yhteisvastuullisesti kannettava huolta sodan uhreista. Erityisen näkyvää liiton toiminnassa oli talkootoiminnan järjestely sekä kotirintamalla että rintamajoukoissa. Sillä oli hyvin merkittävien aineellisten tulosten lisäksi voimakas henkinen ja kasvattava yhteiskunnallinen vaikutus. Erilaisista lähtökohdista peräisin olevat ihmiset tekivät nyt työtä yhteisen hyvän puolesta ilman itsekkäitä tavoitteita.

Jatkosodan päätyttyä aseveliliikkeellä oli edelleen suuri merkitys kansan siirtyessä sodasta rauhaan. Aseveliliitolla oli syyskuussa 1944 valmis yksityiskohtainen toimenpideohjelma siitä, miten siirtyminen tulisi toteuttaa. Vaikka Suomen Aseveljien Liitto vetosi epäpoliittisuuteensa ja juuri nyt äärimmäisen tärkeän huoltotyönsä merkitykseen, se jouduttiin lakkauttamaan kommunistien ja valvontakomission painostuksesta. Liiton lakkauttaminen ei kuitenkaan lopettanut asevelihenkeä. Yhteiskuntarauha säilyi yllättävän hyvin sodan jälkeisessä vaikeassa murrosvaiheessa. Pääosa kansasta toimi edelleenkin yksimielisenä yhteisen päämäärän hyväksi niin rauhaan siirtymisvaiheessa kuin jälleenrakentamisessakin.