Tapio Skog Väinö Hämäläisen haastattelun ja kirjallisten lähteiden mukaan:

”Aatun” eli Adolf Ehrnroothin Tyrjän Rykmentti eli JR 7 muistetaan Äyräpään ja Vuosalmen ratkaisutaisteluista. Illalla kesäkuun 18. päivänä 1944 pääosa joukoista ryhmittyi puolustukseen Äyräpään sillanpääasemaan Vuoksen etelärannalle osan saapuessa virran pohjoispuolelle Vuosalmeen.

Maineikkaan rykmentin toista pataljoonaa komensi Äyräpäässä kapteeni Aimo Raassina. Komentajan silmänä ja nyrkkinä toimi jääkärijoukkue, joka oli muodostettu valiosotilaista. Yksi heistä oli alikersantti Väinö Hämäläinen, yksi monista urhoollisista, yksi harvoista, joille myönnettiin Mannerheim-risti.

Tiedettiin, että venäläisillä oli valtavasti miehiä ja kalustoa, mutta sitä ei – onneksi – tiedetty, että vastassa oli peräti kaksi vihollisdivisioonaa, 381.D ja 281.D.

Myrsky Äyräpäässä

Jääkärijoukkue pysähtyi 19.6.1944 ylikersantti Mikko Niemisen johdolla lähelle Raassinan komentopaikkaa. Oli tyyntä myrskyn edellä, mutta se lakkasi äkisti. Venäläiset aloittivat koko voimallaan sillanpään murentamisen 21.6. aamulla kello 05.15. Erityisen kova paine oli sekä Äyräpään kirkolla että läheisessä Mansikkamäessä. Hyökkäys torjuttiin, mutta sama toistui panssarien tuella seuraavana päivänä. Jälleen hyökkäys torjuttiin. Tilanne oli tiukka jatkossakin, mutta erityisesti suurhyökkäys 26.6. koetteli suomalaisten kestävyyttä.

Toista pataljoonaa vastassa oli kokonainen vihollisrykmentti. Jääkärijoukkue suojasi, varmisti ja torjui yötä päivää, kunnes komennettiin lepoon. Se jäi lyhyeksi. Suurhyökkäyksen alkaessa tuli käsky vastaiskusta. Joukkue ryntäsi rantaan, missä oli monta venettä täynnä haavoittuneita. Ylikersantti Nieminen antoi käskyn kantaa haavoittuneet suojaan. Paareja ei ollut. Siipirikkoja aseveljiä kannettiin raunioista löytyneellä ovella. Sirpaleista välittämättä myös Hämäläinen osallistui pelastusoperaatioon.

Yli joen

Veneet tyhjenivät. Joukkueenjohtaja John Johansson komensi miehet veneisiin. Yli vain! Tulta tuli päin, mutta siitä huolimatta vastahyökkäys eteni. Mukaan tuli osia 5.Komppaniasta luutnantti Antti Ihamuotilan johdolla. Mansikkamäen ja Lauttalahden mäkien välissä oli venäläisillä murtokohta, jossa havaittiin panssarivaunuja.

Hämäläinen näki lähistöllä pst-kersantin, jolla oli uusia saksalaisia panssarinyrkkejä. Kersantti epäröi, välimatka oli pitkä. ”Ammu pois vaan, pelästyy se ainakin”, patisti Hämäläinen. Eihän se osunut, mutta vaunut häipyivät silti. Hämäläinen itsekin sai myöhemmin ampua, vaunuja oli useita. Osuma tuli, mutta vaunu pääsi vahingoittuneena karkuun. Laukaus kuitenkin aiheutti panssareiden joukkopaon.

Oma kranaatti tappoi
Oli heinäkuun 4. päivä. Taistelu Äyräpäässä riehui ankarana. Vihollisen konekivääripesäke kävi hermoille. Hämäläinen seisoi vänrikki Johanssonin lähellä, kun tämä päätti tuhota pesäkkeen käsikranaatilla. Vänrikki oli poistanut varmistimen kranaatistaan ja valmistautui heittämään. Samassa Hämäläinen huomasi venäläisen heittävän käsikranaatin vänrikkiä kohti. ”Suojautukaa!” huusi Hämäläinen – liian myöhään.

Kun vihollisen käsikranaatti räjähti. Hämäläinen näki Johanssonin huojahtavan, ja heti kohta räjähti miehen oma kranaatti. Johansson kuoli heti. Kuoleman jälkeen tuli tieto, että Johansson oli ylennetty luutnantiksi.

Taistelut jatkuivat edelleen ankarina. Tappiot olivat raskaita puolin ja toisin. Hämäläinen haavoittui monien muiden tavoin. Hän kävi paikkauttamassa itsensä joukkosidontapaikalla ja – palasi saman tien takaisin taisteluihin.

Vuorossa Vuosalmi

Jääkärijoukkue hupeni silmissä. Hämäläisestä tuli 10.7. kersantti. Hänen lisäkseen porukkaan kuuluivat vain alikersantti Kauko Myöhänen ja kymmenen miestä, joukossa ”vanhat kasvot” Reino Kuitunen, Mauno Kemppainen, Kalevi Timola ja Eino Puurtinen.

Sillanpää oli menetetty. Nyt taisteltiin Vuosalmella. Tilanne oli sekava. Vihollinen hyökkäsi 9.7. Vasikkasaaren kautta Vuosalmelle. Silloin kapteeni Raassina antoi käskyn Hämäläiselle, joka nyt toimi joukkueenjohtajana: ”Nyt on vanja murtanut meidän asemat. En tiedä, missä asti se on tulossa, mutta menkää vastaan. Minä lähetän teille joukkoja avuksi!”

Joukkue otti salamalähdön Vuosalmen kylästä ja kiiruhti kohti Vasikkasaarta Hämäläinen keulassa ja Myöhänen jälkipään valvojana. Pellolla leijaili usvaa, jonka seassa näkyi liikettä. Hämäläinen ehdotti, että mennään ruispeltoon kytikseen.

Samassa paikalle tuli luutnantti Kettunen osakomppanian kanssa. ”Menkää te tien oikeaa puolta, niin me painetaan vasenta”, komensi Kettunen. Näin tapahtui.

”Nyt meillä on tilaisuus”, selitti Hämäläinen miehilleen. ”Kun komppania hyökkää, kaikki huomio kiinnittyy siihen. Sillä välin jääkärijoukkueella on tilaisuus iskeä vihollisen kylkeen.” Näin tehtiin. Karmea huuto ja tulitus päälle. Isku sekoitti venäläisten pasmat. He lähtivät karkuun sekalaisena laumana – ne jotka pääsivät.

Taistelussa seurasi tauko. Ruispelto lainehti ja ruuti haisi.

Lopussa kiitos seisoo

Raju hyökkäys kyllä huomattiin. Naapuriporukasta kapteeni ja luutnantti kehuivat: ”En ole ikinä nähnyt niin reipasta suoritusta.” Toinen: ”Tää jääkärijoukkue on ihmeellinen. Se panee naapurin pataljoonia hajalle huutamalla.”

Sen huutamisen he olivat kyllä oppineet naapureilta. Muuan erikoisuus joukkueella oli: siinä palveli kolme Mannerheim-ristin ritaria. Myöntämishetkellä he olivat sotamies Erkki Korpi, vänrikki Eino Juhana Ripatti sekä kersantti Väinö Hämäläinen.

Vuosalmi taipui vaan ei taittunut. Vastustaja pysäytettiin siellä samoin kuin Ihantalassa, Tienhaarassa ja muualla Viipurinlahdella.

Tappiot

Venäläiset menettivät Äyräpään – Vuosalmen taisteluissa arviolta 15000 miestä. Suomalaisten tappiot olivat noin 5000 miestä. Toisen pataljoonan jääkärijoukkue hupeni kolmasosaan alkuvahvuudestaan.