Maaseudulla oli yhteiskunnallisena epäkohtana vuokratilojen sekä kokonaan tilattoman väestön suuri osuus. Esimerkiksi vuonna 1912 Suomessa oli yli 150 000 vuokratilaa. Näistä oli torppia noin 55 000, lampuotitiloja 1500 ja mäkitupia 95 000.

Vuokratilojen koko vaihteli suuresti. Osa oli hyvin toimeentulevia, mutta suurin osa vuokraviljelijöistä joutui turvautumaan myös palkkatyöhön. Vuokratilallisten lisäksi maaseudulla oli myös varsinaisia palkollisia, kuten piiat ja rengit. Heikoimmassa asemassa oli tilaton väestö. Siihen kuului arentimiehiä, loisia ja muonamiehiä, joiden asuminen ja toimeentulo oli usein hyvin puutteellista. Torpparit ja muut maanvuokraajat alkoivat järjestäytyä 1900-luvun alussa.

Ensimmäinen torpparien edustajainkokous järjestettiin Tampereella vuonna 1906 sosialidemokraattien aloitteesta. Suomen Maanvuokraajien Liitto perustettiin neljä vuotta myöhemmin tavallaan osana työväenliikettä. Toiminta ei ollut erityisen aktiivista, sillä torpparien ja sosialidemokraattien tavoitteet eivät olleet aina yhdensuuntaisia.

Vasta vuonna 1917 toiminta aktivoitui yhdessä muun työväenliikkeen kanssa. Liittoon kuului nyt noin 12 000 jäsentä. Liiton johto oli entistä olennaisesti radikaalimpi. Torpparit osallistuivat kuitenkin vapaussota- kansalaissotaan yleensä muita väestöryhmiä vähemmän. Heitä oli kummallakin puolella lähes yhtä paljon. Tämä johtui siitä, että suuri osa vuokraviljelijöistä uskoi tilojen omistusoikeuden siirtyvän heille demokraattisten menettelytapojen kautta. Tästä huolimatta voidaan maaseudun epäkohtien katsoa olleen yksi syy siihen, että vapaussota muuttui kansalaissodaksi.