Tehtävän saanti ja suunnittelu

Tammikuun lopulla 1943 kutsuttiin 14. D:n kaukopartio-osastossa palvelevat partionjohtajat vänr. Toivo Korhonen ja vääp. Jussi Vähäniitty D:n tiedustelutoimistoon, jossa maj. Vehanen antoi käskyn.

Tehtävänä oli suorittaa maaston kulkukelpoisuuden tiedustelu Tunkuajärven ja tien Lehto Tunkua pohjoispuolella. Edelleen tuli tiedustella Lehdon länsipuolinen maasto ja sinne mahdollisesti sijoitetut vihollisvoimat. Tehtävän antaja piti erittäin tärkeänä vangin ottoa.

Suunniteltaessa annetun tehtävän suorittamista päätettiin osaston vahvuudeksi 2 kaukopartiojoukkuetta, n. 60 miestä. Lisäksi D:sta tuli tulkki ja 2 radionmiestä kyynelradioineen. Reitiksi valittiin: Karnijärvi – Kusentsa – Kosojärvi – maastopiste 158 – Lehto. Paluureitin tarkempi valinta jätettiin tehtävän suorituksen jälkeen harkittavaksi. Menomatkan pituudeksi laskettiin tulevan n. 100 km, joka taival arvioitiin hiihdettävän 3 vrk:ssa. Majoituspaikoiksi suunniteltiin pikku purojen varret, jossa saataisiin majoitukseen kuusenhavut ja puroista keittämiseen tarvittava vesi.

Reitin valintaan vaikutti erityisesti Koivuniernen kylän ja Tungutjärven länsipuolinen maasto, jossa vihollisen tiedettiin partioivan vilkkaasti.

Koska D:n antamat tiedot toimintakohteesta olivat perin vähäiset, päätettiin varsinainen toimintasuunnitelma laatia lähempänä kohdetta kuitenkin niin, että toiminta tapahtuisi aamuyöllä.

Joukon varustaminen

Elintarvikkeita (sissimuona) päätettiin ottaa mukaan seitsemäksi vuorokaudeksisi. Muona-annosta vahvistettiin lisävoilla ja tupakalla. Aseistuksena oli tarkkuuskivääri ryhmää kohti, muilla konepistoolit. Patruunia oli kivääriä kohti 100 kpl ja konepistoolia kohti 300 kpl sekä kaksi täysinäistä rumpulipasta. Vihollisen takaa-ajon vaikeuttamiseksi varattiin kullekin ryhmälle latumiinoja viisi kpl.
Lumipuvun lisäksi vaatetuksena oli tavanomainen talvivarustus, kevyt mutta silti sopivan lämmin. Osalla miehistä oli turkkikin mukana, mutta jotkut, kantamuksen painavuudesta johtuen, jättivät sen pois.

Tehtävän laadusta johtuen jouduttiin ottamaan varasukset mukaan vangin kuljettamiseksi. Lisäksi erityisvarusteena pidettiin ryhmää kohden yhdet suksien fiiberi-varakärjet. Sairastumis- ja haavoittumistapauksia varten otettiin mukaan kaukopartiomiehen tavanmukainen lääke- ja sidospakkaus. Ajankohdan ja tehtävän laadusta johtuen lisättiin codeiini- ja pervitiiniannoksia.

Tehtävän suoritus

Retki aloitettiin Pälkjärveltä illansuussa kuorma-autokuljetuksin pakkasen kiristyessä n. -20:een D:n puolustuksen vasemmalla sivustalla olevaan Karnijärven kenttävartioon. Täällä kenttävartion päällikkö selosti partionjohtajille omien linjojen kulun, miinoitukset, vihollisen viimeaikaisen esiintymisen ja lähimaastossa olevat vihollisen varmistusladut. Ilmeisesti puolustuksesta vastaava pataljoonan komentaja oli tietoinen k-partion lähdöstä, koska oli tullut ko. kenttävartioon seuraamaan lähtöä. Hän oli ilmeisen kiinnostunut miesten varustuksista ja kantamuksista, koskapa kokeili yhden miehen repun painoa ihmetellen ”Aiotteko kantaa tämän?”. ”Näin on tarkoitus, koskapa lähipäivien elämä on tästä riippuvainen:” vastasi mies.

Latumiinoja takaa-ajon ilmaisemiseksi

Kenttävartion vartiopaikan kautta keskiyöllä soluttautui 2:n joukkueen vahvuinen osasto kuutamoiseen pakkasyöhön pitkässä jonomuodossa. Vihollisen läheisyydestä johtuen hiihti 2 tunnustelijaa kuulo- ja näköetäisyydellä joukon edessä. Varovasti edettiin aistien pienimmätkin äänet, kunnes oli ylitetty vihollisen varmistuslinjat. Ensimmäisen hiihtotunnin aikana ylitettiin useita vihollisen varmistuslatuja, minkä jälkeen pidettiin pieni tupakkatauko. Sen jälkeen siirryttiin nopeasti eteenpäin suunnitellulla reitillä. Päämääränä oli päästä nopeasti eroon vihollisen varmistusalueesta. Jälkivarmistusta tehostettiin mm asettamalla latumiinoja takaa-ajon ilmaisemiseksi ja tappioitten tuottamiseksi viholliselle.

Yöpyminen pienillä tulilla

Lumen syvyydestä ja pehmeydestä johtuen vaihdettiin ladun avaajaa hyvin usein, jolloin avaaja siirtyi ryhmänsä viimeiseksi ja avaajaa seurannut mies avaajaksi. Suunnistuksesta huolehti latua avaava ryhmä osaston johtajan vain tarkkaillessa, että pysyttiin oikeassa suunnassa. Näin jatkui matkanteko ensimmäisen päivän iltaan, jolloin majoituttiin Kusenkajärven pohjoispuoliseen maastoon. Täältä löytyi kuusta kasvava metsikkö, joka katsottiin sopivaksi majoituspaikaksi. Kullekin ryhmälle osoitettiin oma yöpymispaikkansa. Tämän jälkeen ryhmä aloitti polttopuuna tarvittavien kelojen hankinnan ja makuualustaksi tarvittavien havujen keräämisen. Osa ryhmän miehistä laittoi pienet käsitulet ja aloitti teen ja korvikkeen keiton. Kelojen kaatamisessa käytettiin mukana kuljetettuja vyön tuppeen sijoitettuja sahanteriä, joita oli 1 kpl ryhmää kohti. Näin vältettiin hakkuusta aiheutuvat äänet. Osaston johtajan toimesta tiedusteltiin vartiopaikat ja ne miehitettiin. Pakkasen ankaruutta kuvaa se, että turkin lainaamisesta yöksi joutui maksamaan jopa 100 mk. Hyvistä tulista huolimatta lepo ei suinkaan ollut riittävä. Monta kertaa yön aikana miehet heräsivät siihen, että varjopuolta paleli ja tulen puolta poltti. Näin vietettiin yön hetket vain vartiomiesten vaihtuessa määrätyin ajoin eikä vihollinenkaan tullut häiritsemään.

Toisena päivänä, aamuruokailun jälkeen, matka jatkui suunnitellulla reitillä edellä kuvatun tavoin. Päivän aikana ylitettiin muutama vihollislatuja, jotka ilmeisesti olivat metsästäjien aikaan saamia. Majoittuminen tapahtui pisteen 158 länsipuoliseen maastoon ja oli toiminnaltaan edellä kuvatun yön kaltainen.

Seuraavan päivän aikana siirryttiin suunnitelman mukaisesti Letniejärven kaakkoispuoliseen maastoon, josta tavoitteeseen oli enää vajaat 10 km. Täällä vietettiin pienten tulien ääressä iltayön tunnit, jonka aikana tehtiin tarkempi suunnitelma toiminnasta kohteessa. Vihollista ei oltu nähty koko hiihdon aikana, lukuunottamatta sen varmistuslatuja. Siitä huolimatta oli toiminta tulilla äänetöntä, etenkin kun tiedettiin etelässä n. 4 km:n etäisyydellä olevan maantien Lehto – Tunkua ja jossa oletettiin vihollisliikenteen olevan vilkasta. Jälkivarmistusta tehostettiin lisäämällä mm latujen miinoitusta mahdollisen takaa-ajon ilmaisemiseksi.

Lähestymme kohdettamme

Toiminta kohteessa päätettiin suorittaa siten, että edetään Lehdon kylään, jossa etsitään sopiva väijytyskohde vangin sieppaamiseksi. Keskiyöllä lähdettiin liikkeelle kohti tavoitetta. Kellon ollessa n. kuusi saavuttiin Lehdon kylän länsipuolella olevaan, verrattain laajaan kangasmaastoon. Täällä ylitettiin lukuisia ”jotoksia”, hiihtolatuja ja havaittiin ympäristössä lumikohoumia. Kaikki havainnot viittasivat siihen, että oltiin saapumassa kylän länsireunaan, kuten siinä vaiheessa oletettiin. Jännitys lisääntyi entisestään. Hiihtoa jatkettiin – maaston loivasti noustessa – ja saavuttaessa korkeimmalle kohdalle aistittiin voimakasta savun hajua, kipinöitä nousi lukuisista eri paikoista pimeään aamuilmaan. Lähimpien lumikohoumien edessä näkyi suksi- ja asetelineitä. Eräästä majapaikasta tuli kolme miestä aamutoimituksilleen ”riu’ulle” n. 15 m:n päähän pysähtyneestä k-partiojoukosta. Kaikki tehdyt havainnot viittasivat siihen, että oli saavuttu suuren joukon majoitusalueelle. Jokainen mies odotti hetkeä, jolloin taistelu rävähtää käyntiin. Eteneminen annetussa suunnassa näytti mahdottomalta. Sen vuoksi hiljainen kuiskaava käsky joukon läpi – vetäännytään taaksepäin noin 50 m vihollisten istuessa edelleen ”riu’ulla” ja eräitten tullessa ”aamupissille”.

Sieppaamme vangin

Partionjohtaja teki nopean päätöksen jatkaa etenemistä eteläsuuntaan, jossa noin kahden km:n päässä tiedettiin olevan maantie. Tänne oli tarkoitus järjestää väijytys. Kun oli hiihdetty vajaa km, tultiin yllättäen metsäisessä maastossa olevalle auratulle sivutielle. Tähän asetettiin nopeasti väijytys, ensisijaisena tehtävänä ottaa vanki.

Väijytyksessä oltaessa aamu alkoi sarastaa ja noin vajaan tunnin kuluttua ajoi tiellä kolme hevosta käsittävä ryhmä ajomiehineen ja kelokuormineen. Nopeasti päätti partionjohtaja ottaa miehet vangiksi ja sitä varten käski kolme lähintä miestään pysäyttämään hevoset päitsiin tarttumalla ja toiset kolme miestä tuomaan ajomiehet metsään. Koko toiminta tapahtui niin nopeasti ja yllätyksellisesti, että viholliset eivät ehtineet kuormaltaan maahan.

Olimme joutuneet suuren vihollisjoukon majoitusalueelle. Partionjohtajalle oli nyt muodostunut varma kuva siitä, että oltiin suuren vihollisjoukon sisällä. Hänen käskystään lopetettiin hevoset hiljaisesti. sillä niitten saapuessa ilman ajomiehiä sijoituspaikkaansa, olisi se herättänyt epäilyjä suomalaispartion liikkeistä. Saadut vangit kuljetettiin noin 100 metrin etäisyydelle tiestä, tulkin saadessa käskyn suorittaa nopea kuulustelu. Partionjohtaja päätti ottaa mukaan tietävimmän vangin, jolle annettiin varalla olleet sukset. Vanki kertoi, että tälle alueelle on majoittunut Merijalkaväkiprikaati. Partionjohtajalle muodostui nyt käsitys, että mikäli vihollinen saa tiedon lähimmän tunnin aikana suomalaisesta partiosta, se on tuhon oma.

Paluu

Saatu tehtävä oli viimeistä piirtoa myöten suoritettu ja paluumatka saattoi alkaa. Aluksi jouduttiin väistämään lukuisia kertoja vihollisen majoituspisteitä, jotka nyt näkyivät verrattain hyvin auringonvalossa. Käsitykseksi myöhemmin partiolle tuli, että viholliset huomasivat heidät, mutta luulivat omiensa olevan kyseessä ja ilmeisesti tästä johtuen vastatoimenpiteisiin vihollisen taholta ei heti ryhdytty. Noin kahden tunnin kiivaan hiihdon jälkeen otettiin ruokatauko, jonka aikana otettiin radioyhteys DE:aan ja ilmoitettiin tehtävä suoritetuksi ja että oli saatu vanki. Samalla D käski olemaan jatkuvalla kuuntelulla antaakseen uusia tietoja ja ohjeita. Noin 15 min kuluttua tulikin ilmoitus, jossa mainittiin omien lentäjien havainneen lukuisia uusia vihollislatuja ilmestyneen IsoTungutjärven pohjois- ja koillispuoliseen maastoon.

Näiden latujen yleisenä suuntana oli pohjoinen – etelä ja että niiden varsilla näkyi useita nuotioita. D kehotti suuntaamaan paluureitin huomattavasti pohjoisemmaksi menoreittiin nähden. Tämän jälkeen paluumatkaa jatkettiin välittömästi. Vanki jätettiin tulkin huollettavaksi ja sauvat otettiin vangille partiomieheltä. Nyt joutui miesten fyysinen kunto koetukselle, sillä hiihto oli erittäin nopeaa. Jälkivarmistus miinoitti usein latua ja joukon mieliala oli rasittavuudesta huolimatta verrattain korkealla. Jännittynyt patoutuma pääsi nyt laukeamaan

Latumiinamme laukeaa – takaa-ajajat ovat tulossa

Näin jatkui hiihto koko päivän myöhään iltaan saakka vihollista kohtaamatta. Ruokailun jälkeen asetuttiin pienelle levolle. Kohta kuului jälkien suunnasta laukeavan miinan ääni, ja vartiomies tuli ilmoittamaan vihollisten olevan tulossa. Nopeasti oli partio suksilla ja matkanteko jatkui läpi yön ja seuraavan päivän ilman taukoja. Repuista kaivettiin jäätyneitä juustoja, suklaapötköjä, sokeria ja ”vanikkaa”, joista ensinmainitut laitettiin lumipuvun alle olevien päällyshousujen taskuihin sulamaan. Näitä syötiin hiihdettäessä. Illalla asetuttiin uudelleen lepoon, mutta se muodostui vielä lyhyemmäksi kuin edellisenä iltana. Vihollinen oli nyt aloittanut tehokkaan takaa-ajon ja pyrki kaikin käytettävissä olevin keinoin suomalaisen partion tuhoamiseen. Vanki oli sopeutunut partion elämäntyyliin. Hän auttoi tulkkia kantaen hänen reppuaan ja ollen muutenkin tulkin apuna. Hiihtonopeutta vähentämättä saavuttiin seuraavan päivän aikana omaan kenttävartioon. Missään vaiheessa vihollinen ei saanut taistelukosketusta partioon. Partionjohtaja antoi matkasta kertomuksen D:n tiedustelutoimistoon ja luovutti vangin. D sai nyt erittäin hyvät tiedot Lehdon kauppalasta, sen ympäristöstä ja siellä olevista joukoista. Lopuksi on syytä korostaa suomalaisen partion sekä fyysistä että henkistä kestävyyttä.

Partion keskuudessa vallitsi koko ajan hyvä henki

Johtajien ja miehistön välinen suhde kaiken aikaa oli hyvä. On myös huomattava, miten partion johtaja tavoitteessa toimiessaan joutui jatkuvasti tekemään uusia ja nopeita päätöksiä sekä muuttamaan tehtyjä suunnitelmia kulloinkin muuttuneen tilanteen mukaan.

Tämä partioretki kuuluu 14. D:n raskaimpiin partioretkiin.