Arne ]ung:

Kaikki tapahtui parin lyhyen, kiihkeän sekunnin aikana tammikuun 12. päivän illan hämärtyessä erään neuvostotukikohdan itäpuolella Märkäjärvellä Suomen Lapissa vuonna 1940. Kaksi ruotsalaista pommikonetta kaartaa väistääkseen venäläisten vastatulta ja palatakseen kotiin sodan ensimmäiseltä komennukselta.

Yhtäkkiä, kummankaan ehtimättä nähdä mitä oikeastaan tapahtui, toinen koneista syöksyy toiseen kiinni alhaalta päin. Ylempänä olevan koneen moottori repeytyy irti ja putoaa kohti maata. Lentokoneen ohjaaja vänrikki Arne Jung komentaa tiedustelijansa Matti Sundstenin hyppäämään. Sitten hän hyppää itse ja putoaa laskuvarjoineen pehmeästi kuusenlatvaan.

Jungin kone, kaksitasoinen B 4-tyyppinen syöksypommittaja Hawker Hart, kuului riikinruotsalaiselle F19-vapaaehtoisjoukolle. Kone jatkoi matkaansa omin päin kuin putoava lehti ja teki komean mahalaskun muutamien puitten päälle. Koneeseen jäänyt tiedustelija säilyi kuin ihmeen kautta täysin vahingoittumattomana. Neljän vuorokauden kuluttua hänen onnistui päästä takaisin suomalaisiin linjoihin.

Myös Jung pääsi maan pinnalle henki tallella, mutta tuosta kohtalokkaasta yhteentörmäyksestä, talvisodan toisen kuukauden aikana tehdystä onnettomasta erehdyksestä, alkoi Jungille tuskien tie venäläisten vankina. Pahoinpitelyä, aivopesua, henkisen romahduksen ja itsemurhayrityksen sisältänyt aika johti siihen, että ruotsalainen upseeri ja hänen virkaveljensä värvättiin Neuvostoliiton tiedustelupalvelun agenteiksi.

Arne Jung valmistui Ljungbyhedin sotalentokoulusta vuonna 1939. Hän astui palvelukseen Frösön saarelle sijoitettuun F4-pommilaivueeseen. Kohta talvisodan puhjettua hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi ja lensi yhdessä toisten pilottien ja muun lentohenkilöstön kanssa tammikuun alussa 12 hävittäjää ja neljä syöksypommittajaa vastaperustettuun Veitsiluodon tukikohtaan Kemin eteläpuolelle. Hävittäjälaivueen tehtävänä oli yhden, maa-alaltaan neljäsosaa Ruotsista vastaavan, alueen puolustaminen Suomen Lapissa. Toiminta tuli kuitenkin keskittymään Sallan rintamalle, missä suomalaiset olivat kovin tukalassa tilanteessa.

Estämään venäläisten päälletuloa pantiin liikkeelle kahdeksan hävittäjää ja neljä syöksypommittajaa tammikuun 12. päivänä neuvostoliittolaisten esikuntaa ja ajoneuvokolonnaa vastaan Märkäjärven luona. Lentokoneet myöhästyivät ja hyökkäämään päästiin vasta illan hämärtyessä. Hyökkäyksestä muodostui suuri menestys. Parakkeja ja ajoneuvoja syttyi tuleen, ja kolme venäläiskonetta tuhoutui kotikentällään. Jung oli juuri pudottanut 12 kilon räjähdyspomminsa venäläisten marssirivistön päälle lumeen auratulle tielle, kun hän törmäsi yhteen virkaveljensä luutnantti Per Sternerin kanssa.

Jung ei huomannut, että myöskin Sterner hyppäsi, mutta sattumalta lentäjät kohtasivat toisensa seitsemän tuntia myöhemmin lumihangessa kahlatessaan. Heillä ei ollut mitään ruokaa, ainoa eväs oli yksi säilykepurkki. He palelivat suunnattomasti arktisessa kylmyydessä. Heidän oli tarvottava jalkaisin kömpelöissä lentäjänpuvuissaan puolentoista metrin syvyisessä hangessa. He olivat kuitenkin pelastaneet laskuvarjonsa, joilla he suojautuivat kylmyyttä vastaan.

Miehet kulkivat erämaassa kolme vuorokautta, kunnes he kykenivät ryömimään löytämänsä latoon ja sytyttämään nuotion. Yhtäkkiä he huomasivat muutamia käsikranaatteja ovensuussa. He heittäytyivät eteenpäin pistoolit ojossa vain kohdatakseen parisenkymmentä heihin uhkaavasti suunnattua kivääriä. Muuan upseereista avasi lumipukunsa paljastaen sirpin ja vasaran. Pakomatka oli päättynyt.

Jung on kuvannut kirjoitelmassaan ”Hjärntvätt och krigsfĺngertskap” (Aivopesua ja sotavankeutta) vankila-aikaansa Venäjällä sekä sitä, miten ruotsalaislentäjistä tuli neuvostovakoojia. Tässä seuraa yhteenveto Jungin kuvauksesta.

Ruotsalaiset vietiin ensin venäläisjoukkojen päämajaan Laatokan pohjoispuolelle. Kuulustelut olivat ankaria, Geneven sopimusta sotavankien kohtelusta ei otettu lainkaan huomioon. NKVD-upseerit kyselivät sotilaallisista olosuhteista yms. ja vaativat lentäjiä allekirjoittamaan paperin, jossa he vakuuttivat olevansa Ruotsin valtion lähettämiä. Venäläiset halusivat myös, että ruotsalaiset kehottaisivat tovereitaan vapaaehtoisjoukoissa laskemaan aseensa. Sterneriä pahoinpideltiin pistoolinperillä. Jung pantiin vartiojoukon eteen ja häntä uhattiin teloituksella, ellei hän puhuisi.

Ruotsalaiset olivat etukäteen sopineet keskenään, kuinka he petkuttaisivat kuulustelijoitaan antamalla vääriä tietoja kerrottuaan ensin muutamia merkityksettömämpiä tosiasioita. ”Onnistuimme”, Jung kirjoittaa, ’ja emme paljastaneet mitään arvokkaita tietoja venäläisille. Olin kuitenkin täysin näännyksissä, en piitannut miten minun kävisi”.

Vietettyään viikon eristyssellissä, jossa oli pakkasasteita, Jung ja Sterner vietiin suomalaisten sotavankien kokoamispaikalle Vologdaan, Moskovan ja Arkangelin väliselle rautatieristeysasemalle. Kuljetus monien leirien kautta kesti yhdeksän vuorokautta, ja Jung alkoi kärsiä aliravitsemuksesta ja vitamiininpuutteesta. Vologdassa kuulustelut jatkuivat vähentymättömällä voimalla, myös maaliskuun 13. päivänä tapahtuneen rauhansolmimisen jälkeen. Useimmiten yöllä pidettyjen kuulustelujen ja jatkuvasti ”pahinta” lupailevien uhkausten tarkoitus oli pitää yllä Jungin kuolemankauhua. Miehen ruumiinvoimat vähenivät pelottavaa vauhtia.

Vologdasta Jung vietiin NKVD:n päämajaan, Bolshoi Domiin Leningradiin. Hänet sijoitettiin puoliympyränmuotoiseen selliin, joka oli pituudeltaan noin 170 cm ja keskikohdaltaan noin 80 cm leveä. Katossa loisti taukoamatta vahva lamppu, ja lavitsa oli niin kapea, että siinä tuskin saattoi istua tai maata. Vartija kävi tarkkailemassa vankia puolen tuntiin välein, ja eräs eversti selitti, että Jung ammuttaisiin kello kuusi.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ja vuorokaudet vierivät eteenpäin. Jungin mielentila kävi yhä sumuisemmaksi, ja neljän vuorokauden kuluttua hän yritti ottaa itsensä hengiltä. Ainoa mahdollinen itsemurhan tekotapa oli heittäytyä lavitsalta vartaloa koukistaen ja näin yrittää lyödä pää mahdollisimman kovalla voimalla kivilattiaan. Vartija huomasi nämä yritykset ja Jung vietiin uusiin kuulusteluihin.

Kuulustelunjohtaja otti vastaan suuressa, hienosti kalustetussa huoneessa. Hän käyttäytyi ystävällisesti ja selitti, että Neuvostoliiton ja Suomen välisissä sopimuksissa ei ikävä kyllä ollut yhtään riikinruotsalaisia vapaaehtoisia käsittelevää kohtaa. Jung saisi nyt kuitenkin paremmat oltavat ja pääsisi pois vankilasta.

Seuraavana päivänä ruotsalainen sai siviilivaatteet ja hänet toimitettiin eteläisessä Leningradissa sijaitsevaan huoneistoon, missä hän sai hyvää ruokaa ja pääsi nukkumaan oikeaan sänkyyn. Kuulustelunjohtaja tuli Jungia tapaamaan harva se päivä, ja ruotsalainen alkoi oivaltaa, että venäläiset halusivat värvätä hänet vakoojaksi. Jung vahvisti useita tietoja Ruotsin puolustusvoimista, mutta jatkoi totuuden ja valheiden sekoitustaktiikkaansa. Hän ”paljasti” osia Ruotsin julkisesta maanpuolustusasetuksesta ja antoi tietoja mm. olemattomista ruotsalaisista radioasemista.

Jungin sairastettua pari päivää tuli ratkaisun hetki. Hänen olisi nyt allekirjoitettava asiakirja, jonka mukaan hänet alistettiin NKVD:n lakien alaiseksi. Jung kuuluisi silloin venäläisten vakoilujärjestöön, jonka säännöissä määrättiin lakien rikkomisesta kuolemanrangaistus.

Jungilla oli varma vakaumus, että hänet ammuttaisiin, jos hän ei suostuisi sopimukseen. Jungin arvion mukaan olisivat hänen omat kokemuksensa ja tietonsa siitä, kuinka karmealla tavalla Neuvosto-Karjalan väestöä oli kohdeltu, voittamattomana esteenä sille, että venäläiset koskaan sallisivat hänen palata Suomeen ja Ruotsiin paljastamaan venäläisten hirmuvaltaa. ”Parempi siis elää taistellen kuin kuolla sankarina”, Jung kirjoittaa.

Hän pisti nimensä asiakirjan alle ja sai matkustaa Moskovaan, missä hänet pantiin asumaan erääseen datshaan. Hän sai tavata Kominternin Skandinavian-osaston johtajan, joka muistutti häntä pykälästä, jonka mukaan loikkaus merkitsi kuolemaa. Tämän tapaamisen jälkeen Jung söi ylellisen päivällisen kuulustelunjohtajansa kanssa, joka oli iloinen onnistuttuaan värväämään ruotsalaisen Neuvostoliiton vakoilupalveluun.

Jung kävi vakoilutekniikan pikakurssin. Hän sai tietoja siitä, kuinka yhteistyö tulisi sujumaan neuvostoagenttien kanssa Tukholmassa vapautuksen jälkeen. Toukokuun 10. päivänä uudella rajalla Viipurin luoteispuolella vaihdettiin Jung, Sterner ja kolme Grafströmin jääkärikomppanian ruotsalaista vapaaehtoista venäläisvankeihin. Sterner oli jo varhemmin viety Moskovaan, missä myös hänet oli värvätty vakoojaksi.

Helsingissä molemmat lentäjät pantiin kolmen viikon karanteeniin. He kertoivat kokemuksistaan Suomen tiedustelupalvelun johtajalle. Tämä ei hämmästellyt, vaan jopa kiitteli ruotsalaisten käyttäytymistä ja kehotti heitä ottamaan Kominternin tappouhkaukset vakavalta kannalta.

Sotien jälkeen Arne Jung palveli Ruotsin Ilmavoimissa, lopuksi lentorykmentin komentajana.