Kauko Unkila:

Vangiksi joutumisen ovat aseveljet kuvanneet Antti Tuurin kirjassa Rukajärven aika.

Joulupaketteja sotapojille

Jouluaattona meiltä lähti kaksi hevosta, joitakin lomalta palaavia miehiä ja kaksi lottaa kenttävartioihin. Lotat olivat viemässä pojille joulupaketteja. Sellaisia pieniä paketteja ne olivat, koti Suomesta tulleita ja lottien itsekin leipomia: jokaiselle miehelle paketti. Partio ilmoitti, että tie selvä ja nämä lähtivät ajamaan. Mutta siellä olikin rannalla ryssän partio, joka avasi tulen, tappoivat toisen hevosen ja veivät lotat ja kaksi miestä vankeina mukanaan. Kolme miestä meillä siinä kaatui. Venäläiset veivät vangit järven yli ja kun meikäläiset partiot yrittivät perässä, venäläisillä oli järven takana konekiväärit asemassa. Sinne ei päästy. Niin venäläinen vei ne lotat.

Surkea joulu

Jouluaaton ja joulun partiot ajoivat takaa tätä sieppauspartiota, mutta vankeja ei saatu takaisin. Siitä tuli meille surkea joulu. Nämä lotat tulivat sitten takaisin ensimmäisessä vankien vaihdossa sodan jälkeen: toinen oli ollut ensimmäisellä kuukaudella raskaana silloin, kun venäläiset tämän sieppauksen onnistuivat tekemään ja hänellä oli lapsi mukana kun palasi vankeudesta.

Lottien kaappausta edeltävällä yöllä oli ollut kova pakkanen ja järven jäähän oli tullut pieni railo, tai halkeama ja siitä vesi oli pulpunnut pieneksi harjanteeksi, joka vesi jäätyi heti. Ryssä oli kävellyt huopatossut jalassa tätä vasta jäätynyttä jäätä pitkin niin, ettei ollut jäänyt mitään jälkiä ja jäänyt rantapuiden taakse odottamaan. Aamuyöstä oli vielä satanut ohuen lumen, niin että kaikki jäljet olivat peittyneet sen alle. Meidän yhteyspartiomme ei nähnyt mitään jälkiä järven selälläkään, vaan ilmoitti, että reitti selvä. Mutta venäläinen olikin odottamassa.

Oli kirkasjouluaaton aamupäivä, kun divisioonasta tuli soitto, että meiltä oli yhden joukkueen lähdettävä ajamaan takaa venäläistä partiota, joka oli tullut Ontajärven yli ja ottanut vangiksi kaksi lottaa ja vienyt ne mukanaan. Meidät lyötiin kuorma-autoon ja vietiin jäljille ja ei muuta kuin vihollista jäljittämään. Niillä oli kuitenkin jo parin tunnin etumatka. Ne olivat ehtineet jään yli metsään eikä me niitä enää tavoitettu. Ontajärven itärannalta nähtiin, että niillä oli ollut siellä leiri, havukatoksia ja laavuja, ja nuotiota niillä oli siellä ollut ja ne olivat kytänneet sitä meikäläisten kenttävartioiden välistä liikennettä Ontajärven länsirannalla. Ja ne olivat päättäneet tulla jouluaattona sitten yli.

Mies miinaan

Me menimme Ontajärven yli sinne itärannalle ja metsään ja venäläisten partion perään. Seurasimme venäläisiä iltahämäriin saakka. Mentiin niin pitkälle kuin päästiin, mutta niillä oli niin pitkä etumatka, ettemme tavoittaneet niitä. Ne veivät lotat mennessään. Venäläinen oli miinoittanut jälkiään. Yksi poika meiltä lähti leikkaamaan kaatuneen kelon yli, ja siinä olikin naapurin miina, joka räjähti, ja kaverilla meni jalka nilkasta poikki. Palattiin takaisin tuomaan haavoittunut hoitoon.

Anna Tekkala kertoi sotavankeudestaan palattuaan joutuneensa olemaan koko ajan vankileirin sairaalassa töissä, hoitamaan suomalaisia ja saksalaisia sotavankeja. Ruoka oli ollut huonoa ja vangit olivat nähneet nälkää. Ja kun vangilta rupesi toivo kotimaahan pääsystä sammumaan, se masensi niin, että kuolema tuli.

Kun lotat oli viety, heitä oli kuulusteltu naapurin puolella kauan. Venäläisillä oli ollut sellainen käsitys, että lotat tietäisivät enemmän sotilasasioista kuin mitä me tiesimme. Kovasti oli kuulusteltu, mutta ei lyöty ollut eikä pahoinpidelty eikä tehty muutakaan väkivaltaa.

Pirkanmaan veteraanien joulu 1997