Pispan kokemus

2./JR 17 neljännen joukkueen pikakivääriryhmän johtajana toiminut alikersantti, myöhemmin yliluutnantti Kalervo Pispa muisteli ensimmäistä taisteluaan: ”Vasen sivusta sai kosketuksen viholliseen ja tulitaistelu alkoi”.

Oikealle sivustallemme ilmestyi kaksi sotilasta ilman lumipukuja ja kypäriä, yllään manttelit. Taaempana oli lisää väkeä.

He huusivat: ”Mikä komppania? Vastasimme: ”Toinen komppania”. Tällöin selvisi, että he kuuluivat ruotsinkieliseen joukko-osastoon. Osa miehistä puhui kyllä suomeakin, jolloin keskustelussa heidän kanssaan ilmeni, että JR 22:n pääosa oli suunnistanut harhaan. Selvitimme oman suuntamme, ja JR 22:n miehet palasivat pellon reunaa kävellen omiensa luo.

Hetken kuluttua havaitsimme vastakkaisesta reunasta lähtevän miehiä meitä kohden. He olivat ilman lumipukuja, mutta kypärät päässä. He huusivat: – ”Toine komppanii” Uskoimme heidänkin olevan ruotsinkielisiä. Pian uskomme muuttui. Olimme varmoja, että he olivat venäläisiä, jolloin ilman tulikomentoa miehemme avasivat kiivaan tulen heitä kohti. Viholliset hyökkäsivät rajusti päälle, vaikka konetuliaseemme, myös minun pikakiväärini, kaatoi niittämällä hyökkääjiä. Meteli oli kova. Siihen liittyivät lisäksi haavoittuneiden vihollisten karmivat tuskanhuudot 25 asteen pakkasessa. Vihollisupseerien komentohuudot sekoittuivat tähän taistelun hullunmyllyyn.

Niinpä niin – vihollisista puhuu Pispakin, vaikka I/JR 17 oli tavannut JR 22:n sotilaita.