Väliaikainen asevelvollisuuslaki astui voimaan vuonna 1919. Palvelusajaksi määrättiin puolitoista vuotta. Vuosina 1922 ja 1932 säädettiin uudet asevelvollisuuslait, joiden mukaan palvelusaika oli 350 tai 440 päivää. Kertausharjoitukset määrättiin pakollisiksi. Vuosina 1919-1939 koulutettiin 509 000 varusmiestä, mutta osittain säästäväisyyssyistä noin 110 000 asevelvollista jätettiin kouluttamatta lähinnä vähäisiin terveydellisiin syihin nojautuen. Heistä todettiin talvisodan aikana uusintatarkastuksissa yli 70 000 palveluskelpoisiksi. Kertausharjoituksissa koulutettiin 1930-luvulla noin 180 000 miestä, joten yli puolet kenttäarmeijasta oli saanut kertausharjoituskoulutuksen.

Varusmieskoulutuksessa saavutettiin verrattain hyviä tuloksia huolimatta siitä, että palvelusaika käytettiin suureksi osaksi muuhun kuin taistelu- ja ampuma-koulutukseen. Varusmiestä kohden käytettiin säästäväisyyssyistä ampumakoulutuksessa lähes talvisotaan asti vain 35 patruunaa, kun tarpeeksi oli laskettu 250 patruunaa. Tästä johtuen ampumataidon kehittämisessä olikin maassamme suojeluskunnilla suuri merkitys. Säästäväisyyssyistä johtuen voitiin suuria sotaharjoituksiakin järjestää vain kaksi, vuosina 1937 ja 1939. Tämä näkyi johtajien tottumattomuutena varsinkin suurempien joukkojen johtamisessa.

Yleinen asevelvollisuus ja varusmiespalvelus loivat perustan armeijamme taistelukyvylle ja -hengelle. Nuorten, eri kansankerroksista peräisin olevien miesten tiet yhtyivät varusmiespalveluksessa. Yhteinen koulutus ja yhteiset kokemukset loivat aseveljeyden perustan ja kasvattivat maanpuolustustahtoa.