Oltiin tietävinään…
Toivo Kuukkanen (1. KKK):
Oltiin tietävinään, että 8 % vahvuudesta pääsisi kotilomalle
Lokakuun puolivälissä 1939 oli tultu ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Jyväskylään oli kokoonnuttu ja siellä vajaa pari päivää touhuttu varustäydennyksen ja järjestäytymisen merkeissä.
Sitten oli Uuraisten, Petäjäveden ja Korpilahden miehet sullottu kaikkine varusteineen junaan ja viety Sakkolan asemalle. Muodostimme JR 28:n I Pataljoonan ja meidät tunnettiin Lieskan pataljoonan nimellä. Se oli väärentämätön reserviläisjoukko. Komentajammekin oli reservin kapteeni, jääkäri tosin, mutta sotilaalta hän ei vaikuttanut vähimmässäkään määrin, vaan hyvinvoivalta isäntämieheltä. Aktiiviupseeristoa I Pataljoonassa edusti ainakin vänrikki Salminen.
Ennen sodan alkua rakensimme puolustuslaitteita Suvannon ja Laatokan väliselle alueelle. Yhtä ja toista tehtiin; vedettiin kilometrimäärin moninkertaista piikkilankaestettä josta tuli niin tiheä, ettei siitä jäniskään olisi mennyt läpi. Suuri urakka oli valtavan hyökkäysvaunuestekaivannon tekeminen pelto- ja niittyaukeiden poikki. Siirsimme suuria kivenjärkäleitä tärkeimpiin maanteiden risteyskohtiin, niillä tukittaisiin ne tien osat, joita emme katkaisisi. Rakennettiin konekivääriasemia, kaivettiin kiväärimiesten ampumakuoppia sekä ampuma- ja yhdyshautoja. Paljon oli kuitenkin keskeneräistä, suorastaan aloittamatta. Kaivetut ja katetut majoitustilat, korsut, jäivät lukumäärältään vähäisiksi.
Sodan syttymiseen ei pataljoonassamme uskottu. Taemmissa portaissa tiedettiin enemmän, joten sodan mahdollisuus saatettiin siellä ottaa huomioon. Me miehet aloimme odotella kotiin pääsyä. Monella oli huoli perheistään ja kotitöistään. Levolle käydessään he ajattelivat kuinka kotona pärjätään. Joukossamme oli vakavia isäntiä, joilta syyskynnöt olivat keskeytyneet, oli kauppiaita ja muita yrittäjiä joiden firma oli jäänyt vaimon hoitoon, oli työmiehiä joiden viimeisin tilinväli oli jäänyt lähtiessä kesken. Marraskuussa alkoivat huhut joukkojen lomauttamisesta, mutta oli niitä kuultu jo aikaisemminkin. Oltiin tietävinään, että 8 % vahvuudesta pääsisi kotilomalle.