Leena Wiklund:

Naapurin Eilukka oli minua vuoden vanhempi, jo melkein viiden. Sodan kynnyksellä syntyneenä olin joutunut muuttamaan sodan jaloista isän talvisodassa kaaduttua äidin ja kolmen siskoni kanssa.

Olin syntynyt Kesälahden Kerelissä, josta muutimme Kerimäen Vasamalahden kylään. Sukulaiset olivat meidät hakeneet lähelleen, ensin äidin entiseen kotiin, sitten omalle rappiotilalle siitä parin kilometrin päähän. Äidin veljet meitä auttaisivat ja isän veljetkin raskaissa maatöissä, jos palaisivat vielä. Yhä olimme niin lähellä rintamaa nykyisen rajan pinnassa, että loimotus ja sodan räiske olivat jatkuva piinamme. Korvia vihlovat vihollisen pommilaivueiden äänet olivat jokapäiväisiä. Aina tuli surusanomia lisää ja lisää.

Eilukan koti oli miltei metsätien varressa. Heillä oli iso perhe, mutta Eilukan mukaan joulupukki tulisi kyllä heille. Nyt Eilukka halusi tietää, tulisiko meillekin. Asia oli tärkeä, eikä joulu Eilukan mielestä olisi ilman pukkia joulu. Oikeastaan en ymmärtänyt tätä pukkiasiaa, sillä isosisko kertoi meillä viime jouluina pyykkikorin Iahjoineen ilmestyneen kuusen juurelle saunassa käydessämme. Kun Eilukka jatkuvasti kysyi meidän pukistamme, käännyin lopulta sen välttämättömyyden kannalle.

Liisa-siskoni tuli pois Helsingistä koulusta, missä pommi oli osunut koulun viereiseen taloon ja koulunkin ikkunat menneet rikki. Kaikki lapset oli lähetetty toistaiseksi kotiin, Liisasta äidillä jo oli paljon apua ja iloa. Hän koetti ilahduttaa äitiä ja meitä pikkusiskojaankin. Eilukan puhuman joulupukinkin hän kyllä saisi meille tulemaan.

Avovintillä oli isän päällä sodassa ollut sisäturkki, lammasta sisältä, sarkaa päältä. Sen etupuolella, oikean keuhkon kohdalla oli reikä. jonka ympärys oli palanut. Turkin selkämyksessä oli pienempi luodinreikä vastaavalla kohdalla ilman palaneen jälkeä. Isä oli Suistamon Leppäsyrjässä 18.2.40 haavoittunut vakavasti ja kuollut kenttäsairaalassa Harlun Hämekoskella 10.31.40. Isän haavoittumispäivänä lehtien tietojen mukaan tässä Laatokan pohjoispuolisessa maastossa kuoli 18000 venäläistä ja 3000 suomalaista sotilasta.

Liisa keksi jouluaattona mennä vintille laittamaan päälleen ison ja painavan isän turkin nurin, jolloin sen kihara, valkea lammasturkki valaisi hämärää rappua. Hento tyttö kuitenkin kompastui pitkässä turkissa ja vieri ryminällä eteiseen. Äiti tarkasti heti, oliko Liisa vahingoittanut itsensä mutta tämä vain nauroi hämillään. Äitiä ei naurattanut turkin näkeminen. Se joutui takaisin naulaansa vintille. Me menimme saunaan, äiti jäi itkemään vähäksi aikaa pitkälleen. Saunan jälkeen äiti sytytti kuusen kynttilät. Vanha pyykkikori oli taas kuusen alla lahjoineen Kirkkaalla äänellään äiti lauloi. ”Kiitos sulje, Jeesuksemme. kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme. Yhdyimme lauluun lapsenäänillämme. Äiti oli monelle tärkeä kuuntelija, maallikkosielunhoitaja. Kärsivällisesti hän vei sota-ajan suruissa hätääntyneet polvilleen kanssaan pieneen vinttikamariin. Aina Jumala kuuli ja kuulee yhä hänen jälkeenjääneitä rakkaitaan.