Vuodenvaihteessa 1939/40 tilanne oli suomalaisten kannalta rohkaiseva. Neuvostoliiton hyökkäykset oli torjuttu ja vastahyökkäykset olivat monissa suunnissa käynnissä. Neuvostoliitto vahvensi kuitenkin jatkuvasti joukkojaan saattaakseen itselleen ja maineelleen kiusallisen sodan päätökseen. Niinpä se aloitti suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella helmikuun alussa 1940.
Vihollisella oli nyt valtava ylivoima. Rintamalle keskitettiin uusia joukkoja niin paljon, että sodan lopussa divisioonia oli 60, joskin osa ei ehtinyt taisteluihin mukaan. Joukkojen vahvuus oli noin miljoona miestä. Hyökkääjällä oli tukenaan murskaava tykistön ja ilmavoimien tuli. Sillä oli käytössään 11 250 tykkiä ja lähes rajaton määrä ampumatarvikkeita, 3 000 panssarivaunua ja 3 250 lentokonetta. Liittämällä täydennysjoukkoja kenttäarmeijaan oli oman armeijamme vahvuudeksi saatu sodan lopussa 12 divisioonaa, kaikki joukot huomioon ottaen 400 000 miestä. Kenttätykkejä oli joukoilla 496 ja lentokoneita 119.
Suomalaisten voimat olivat ehtymässä suunnattoman ylivoiman edessä. Joukkomme olivat taistelleet noin kaksi kuukautta ilman lepoa. Miehet olivat kuolemanväsyneitä. Käsiaseiden patruunoita lukuun ottamatta kaikesta oli pulaa. Erityisesti panssarintorjunta-aseiden puute osoittautui kohtalokkaaksi. Kenttätykistön ja kranaatinheittimistön vähäisiä ampumatarvikkeita oli pakko säästää käytettäväksi vain pahimmissa tilanteissa. Siitä huolimatta suomalaiset kestivät. Lopulta täysin väistämätön läpimurto tapahtui Karjalan Kannaksella Summan kylän itäpuolella Lähteen lohkolla. Siellä hyökkäsivät erittäin vahvan tykistön tukema divisioona sekä panssariprikaati yhtä suomalaista erittäin väsynyttä pataljoonaa vastaan. Sen vahvuus oli vain 375 miestä, joten miehistön ylivoima oli hyökkääjällä monikymmenkertainen. Vain kaksi panssarintorjuntatykkiä oli hyökänneitä 150 panssarivaunua vastassa.
Läpimurron tapahduttua suomalaiset vetäytyivät aluksi niin sanottuun väliasemaan ja sen jälkeen Viipurin tasalle taka-asemaan. Tilanne kehittyi hyvin vaikeaksi Viipurilahdella vihollisen pyrkiessä jäätä hyväksikäyttäen lahden pohjoispuolelle mantereelle ja sieltä Haminan suuntaan. Vihollinen pystyttiin torjumaan äärimmäisin ponnistuksin. Suomalaisilla ei kuitenkaan ollut enää reservejä ja kenttätykistön ampumatarvikkeet olivat lopussa. Kunnia-asiana oli se, että Viipuri säilyi suomalaisilla sodan loppuun asti. Neuvostoliitto ei pystynyt talvisodassa lyömään Suomen armeijaa.