Kutsu ylimääräisiin harjoituksiin
Kaleva Mäntysaari:
On ilta, seitsemästoista kesäkuuta 1941. Viestinviejä ajaa pyörällään metsätietä ja päätyy harmaan mökin pihakoivujen alle. Jäntevä käsi kolkuttaa varovasti saranoillaan riippuvaan oveen. Alusvaatteillaan oleva uninen, keski-ikäinen mies ilmestyy oviaukkoon.
– Iltaa vaan. Olisi käsky taas harjoituksiin. Huomenna on jo ilmoittauduttava kirkolla.
– Eihän minusta enää sotaan, mutta lähdettävähän sitä on, kun kerran käsketään. Kaipa sitä jossakin hommassa pärjää.
Pyöräilijä heilauttaa kättään ja katoaa kesäyön hämärään.
Mökinmies jää seisomaan oviaukkoon. Katse kiertää kivistä pihamaata, pysähtyy hetkeksi ränsistyneeseen navettaan, liukuu kaivonvintin kautta pihapeltoon ja hyväilee kasteessa nuokkuvia rukiintähkiä. Lehmä ynähtää tarhassa. Sille kun saisi ruokaa talven varalle.
Mies käy nostamassa perunatilkun päähän jääneen sahran vajaan, luo vielä katseen uniseen pihaan ja astuu tupaan. Vaimo on noussut imettämään nuorinta lastaan. Viisi vanhempaa nukkuu rauhallista untaan. Karkea käsi silittää nuorimman päätä. Vaimo katsoo kummeksuen, sillä sitä ei ole usein tapahtunut.
– Katsohan jotakin evästä vähäsen. Aamulla olisi lähdettävä – sotaan.
Puhe tulee väkinäisesti. Mies juttelee harvakseen kuin jostakin jokapäiväisestä asiasta. Vaimo puolestaan ei kysele. Hän puristaa nuorintaan vasten sydäntään, jota raastaa tuska ja jonka alla jo uusi elämä liikkuu.