Kohtaus Rukajärven tie-elokuvassa

Pentti Olavi Perttuli syntynyt 13.3.1916:

Tunnustelijat oli noin 200 metriä kärkijoukkueen edessä. Ja polkupyörillä liikuttiin. Hyvin harvoin lähdettiin jotakin maastonkohtaa ylittämään jalan, mutta pääosa ajettiin polkupyörillä.

Silloin kun maasto oli tavanmukainen, niin tämä toimi. Sitä valvottiin että nämä etäisyydet eivät saa lyhentyä vaan ne pitää pysyä tämmöisinä. Sitten tullaan, se oli 10.7 kun lähdetään sitten tietyssä tilanteensa taas jatkamaan eteenpäin sinne järven pohjoispään tasalle ja ollaan edelleen siis siinä itäpuolella, vihollisen puolella ja tullaan sellaiselle harjanteelle, josta tie laskeutuu harjanteen toisella puolen sellaista jyrkkää pitkää mäkeä alaspäin.

Oikealla puolella ilmestyy siellä vesakko, tie samalla kääntyy. Siellä vesakon sisältä kulkee sellainen pieni joki ja tää tie kääntyykin siellä sadan metrin, siellä alatasanteella joen yli ja siinä on silta. Tunnustelijat pysähtyy siihen sillalle. Sitä ei nähdä kun, tullaan vauhdissa koko se jono sitä mäkeä alas ja niinpä ruuhkaudutaan siihen tasanteelle koko tämä joukko. Se taisi olla ainut kerta, jolloin tämä ruuhkan syntyminen tapahtuu. Nyt oli niin, että vihollinen oli varustanut viivytysasemat tai väijytysasemat joen vastarannalle, eli tämän vesakon taakse noin 50 m päässä oli tämä vihollinen tästä tielle ruuhkautuneesta joukosta.

No nyt sieltä avataan sitten tuli sieltä vihollisen puolelta. Ja siinä tietenkin aivan silmänräpäyksessä taikka mahdollisimman nopeasti sitten koko tämä joukko maastoutuu tien pintaan. Siihen syntyy sitten tommonen 70-80 m pituinen kasa pyöriä ja maassaolevia miehiä ja jotka on siinä eri suunnissa pyörät alla tai osittain miesten päällä oma tai naapurin pyörä, hyvin semmoinen sotkuinen joukko.

Ollaan sen tulen alla. Mutta eri tekijöistä johtuen niin vihollisen tuli menee ensimmäisinä sekunteina yli tämän joukon eli on semmoinen ihmeellinen varjelus, että tuli ei tule samassa tasossa, jossa tämä joukko on vaan menee jonkin verran, ehkä metrin verran yli. Myöhemmin se olis varmaan laskeutunut alas ja lakaissut tätä joukkoa. Minä olin aivan siinä kärkiryhmän takana ja makasin sitten samalla tavalla siinä maassa ja koin sitten semmoisen merkillisen ilmiön, jota en ole koskaan elämässäni sillä tavalla kokenut että siinä kulkee niin kuin aivojen läpi sellainen kirkas juova, joka antaa hyvin selkeän kyvyn ratkaista, että mitä nyt pitää tehdä. Minun se kirkas ajatus oli se, että missään tapauksessa ei pidä tästä nyt ruveta nousemaan ylös kenenkään, vaan nyt kehitetään kova tuli vastaan.

Se on se ainoa mahdollisuus tästä selvitä. Sitä luotia tuli niin paljon että koko se vihollisen ammunta oli yhtä pauhua eli hyvin tiuhassa oli luoteja siinä ilmassa yläpuolella. Ja merkillisesti siis tämän ajatuksen pohjalta niin ihan välittömästi annoin tulikäskyn ja korostin sitä vielä. Se käsky kuului sillä tavalla että karjaisin sinne miehiin päin, siihen pääjoukkoon päin että tulta ja sitten vielä korostin että ampukaa perkeleesti. Se tarkoitti sitä, että jokaisen pitää yrittää saada aikaan niin kova ammunta kuin mahdollista.

Ja merkillisesti siinä sitten jotkut oli siinä asemassa sitten, että ne saatto heti saada aseen käsiinsä ja avata omalta kohdaltaan tulen, mutta ei mennyt kuin pari kolme sekuntia niin alkoi tulla jo useampia laukauksia ja konepistoolin sarjaakin sekaan eikä mennyt kuin viitisen sekuntia niin jollakin lailla ne kaverit itsensä selvitti siihen viholliseen päin maassa maaten siinä polkupyörien joukossa, että aivan hetken päästä ampui tämä koko meidän joukko sen vesakon läpi tämän vihollisen tulituksen äänen mukaan. Ja tällä tavalla vihollinen sai yllättäen vastaan 50 m päästä rajun vastatulituksen.

Ja niin sitten merkillisesti tapahtui, että ei mennyt sitten kuin aivan sekunneissa kun vihollistuli alkoi vaimentua ja harventua yksityisiksi sarjoiksi ja lopulta muutamiksi laukauksiksi ja sanoisin, että noin viiden – kymmenen sekunnin kuluessa tämä vihollisen ammunta loppui kokonaan. Muutama laukaus siellä vielä viimeksi kuului ja vihollinen oli tällä kovalla vastatulella, jonka vihollinen sai läheltä vasten kasvojaan niin se oli lannistettu.

He vetäytyivät, säikkyvät sillä tavalla, en tiedä oliko johtaja sitten ensimmäisenä vetäytymässä vai yksityiset miehet, mutta joka tapauksessa vihollinen vetäytyi niistä asemistaan ja tämä meidän joukkomme pelastui sillä tavalla, että ainoastaan kärkiryhmän johtaja haavoittui, kylläkin hyvin vaikeasti, hän sai 8 konekiväärin luotia reisiensä läpi ja putosi siihen jokeen, veteen. Hän sitten aikanaan pelastui ja saatiin sairaalaan järven yli soutaen sitten omalle puolelle. Tätä olen monta kertaa muistellut tämmöistä ihmisen rakennetta, että tämmöinen ajattelu sitten tehostuu vaikeissa, lähes ylivoimaisissa tilanteissa.