Sisäpoliittinen kehitys
Suomalainen demokratia vakiintui 1920-luvulla. Sosialidemokraatit muodostivat vuonna 1926 ensimmäisen kerran hallituksen oltuaan sitä ennen oppositiossa vuoden 1918 tapahtumien seurauksena. Vaikka tämä vähemmistöhallitus toimi vain vuoden ajan, oli sillä suuri periaatteellinen merkitys. Vuonna 1929 voimistui maassamme oikeistoradikaalisuus, joka sai Lapuan liikkeen nimen. Helmikuussa 1932 liike syyllistyi kapinalliseen toimintaan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan Mäntsälässä.
Tapahtumaa kutsutaan “Mäntsälän kapinaksi”. Se oli kuitenkin veretön. Tasavallan presidentin P E Svinhufvudin puuttuminen asiaan laukaisi tilanteen rauhanomaisesti. Lapuanliike kiellettiin. Sen sijaan oikeistolainen Isänmaallinen Kansanliike, IKL, jatkoi toimintaansa eduskuntapuolueena. IKL poikkesi toiminnassaan ratkaisevasti Lapuan liikkeestä. Se korosti menettelyissään laillisuutta. IKL ei noussut koskaan suurten puolueiden joukkoon. Vuoden 1936 eduskuntavaaleissa se sai alle 100000 ääntä ja 14 kansanedustajapaikkaa. Vuonna 1937 muodostettu Cajanderin hallitus oli tulevia tapahtumia ajatellen merkittävä. Se oli monipuoluehallitus, jossa sosialidemokraatit olivat mukana. Hallituksessa oli viisi ministeriä sekä maalaisliitosta että sosialidemokraattisesta puolueesta ja kaksi edistyspuolueesta. Hallituksessa oli myös yksi ammattiministeri, joka oli entinen kokoomuksen kansanedustaja. Tämä niin sanottu punamultahallitus toimi talvisodan syttymiseen asti. Sosialidemokraattien mukaan otto hallitusvastuuseen lähensi omalta osaltaan eri kansalaisryhmiä ja lievensi niitä asenteita, jotka olivat syntyneet vuoden 1918 tapahtumien seurauksena. Vapaussota-kansalaissodan voittajat ja hävinneet olivat nyt samassa hallituksessa. Kansamme kahtiajako oli hälvenemässä.
Suomen kansan yhtenäisyys näkyi myöhemmin sekä talvi- että jatkosodassa. Maamme puolustamiseen osallistuivat kaikki poliittiset ryhmittymät, kieli- ja uskonnolliset ryhmät sekä etniset ryhmät. Etniset vähemmistöt, kuten saamelaiset, romanit, juutalaiset ja tataarit taistelivat ase kädessä Suomen itsenäisyyden puolesta.